Bitter Sweet Symphony

No Comments

Työ muuttuu. Mutta onnistuuko itseohjautuva organisaatio luovimaan menestyksellä läpi muutoksen?

Moni organisaatio liputti ennen koronaa itseohjautuvuuden puolesta. Organisaatiot olivat muuttumassa joukoksi itseohjautuvia yksilöitä, jotka käyttävät työssään omaa harkintaansa, kantavat päätöksistään vastuun, ja pyrkivät itsenäisesti tavoitteisiinsa. Yksilön itseohjautuvuus edellyttää hyvää itsensä johtamista. Sitä monella onkin riittämiin. Mutta onnistuakseen organisaatiotasolla itseohjautuvuus vaatii yksilöltä myös kykyä hahmottaa kokonaisuus: toimia rakentavasti ja oikeudenmukaisesti tiimipelaajana.

Se on helpommin sanottu kuin tehty. Uudistuva työ lisää yksilötasolla vapautta, mutta samalla sillä on vaarana lisätä tiimitasolla epätasa-arvoa. Otan kaksi esimerkkiä:

  1. Yksi tiimin jäsenistä muuttaa vuodeksi etätöihin Balille (eihän paikalla ole enää merkitystä), jotta voi samalla tuoreuttaa vanhan surffausharrastuksen. Työ varmasti sujuu sielläkin, mutta koska aikaero on +6h, yhteinen (muutenkin kortilla oleva) aika muun tiimin kanssa jää pariin tuntiin päivässä. Tämä johtaa siihen, että moni etätyöläiselle sopiva työ valuu tiimin läsnä- tai hybridijäsenelle.
  2. Yksi tiimin jäsenistä siirtyy 4-päiväiseen (Eihän työajalla ole merkitystä. Tuloksilla on!) työviikkoon. Uskon vilpittömästi, että sen vaikutus työtehoon voi monelle olla jopa positiivinen. Mutta koska asiakkaat eivät siirry 4-päiväiseen viikkoon, jonkun heitä pitää palvella lyhennettyä viikkoa tekevän vapaapäivänä. Työtä valuu taas läsnä oleville. Joka toisen elämänlaatu paranee, joka toisen välttämättä ei.

Haasteet ovat taklattavissa. Yhteinen pelikirja vaati useamman läpiluvun ja muutokseen pitää varata aikaa. Mutta vähintään siirtymävaiheessa on suurena vaarana, että työ jakaantuu epätasa-arvoisesti. Varsinkin, kun pitää ymmärtää, että itseohjautuvuuteen tai joustavuuteen ei voi eikä saa pakottaa. Monelle työhön tulo on päivän paras hetki. Monelle työtiimi luo elämän keskeisimmän sosiaalisen yhteisön ja turvallisimmat rutiinit.

Itseohjautuvuuden ja vapauden huumassakin pitää aina muistaa, että se, mikä minun suussani maistuu makealta, voi maistua toiselle karvaalta. Joku pitää perjantait vapaata, jotta ehtii harrastaa, käydä kampaajalla ja hierojalla. Hieno idea, mutta entä jos joogaohjaaja, kampaaja ja hierojakin ovat perjantait vapaalla. Kuka meistä määrittelee kenenkin joustot?

Sanotaan, että uuden ruuan makuun tottuu 10-20 maistamiskerralla. Työelämän murros vaatii samaa sopeutumista; kykyä asettua toisen asemaan.

 

Tarvitsemme pimeän nähdäksemme valon

No Comments

Voi tuntua makaaberilta, että aloitan Suomen itsenäisyyttä kunnioittavan kirjoituksen kirjoittamalla amerikkalaisesta Yellowstone -tv-sarjasta. Sarjan tuoreimmassa, eilen julkistetussa jaksossa perheen patriarkka arvioi neljää lastaan: yhtä hän kaipaa, yhtä ihailee ja yhtä halveksii. Ja on yksi, jonka vapautta hän kadehtii.

Vapaudessa onkin paljon kadehdittavaa. Sitäkin enemmän siinä on hoidettavaa. Vapauden ylläpitäminen vaatii nöyryyttä, rohkeutta, kurinalaisuutta ja vastuullisuutta.

Olin viime viikolla työmatkalla Oslossa. Keskusta säihkyi valossa kuin Broadway-musikaali. Hotellihuoneen kylpyhuoneen lattilämmitys on viritetty tasolle, missä kuivauslastan käyttö oli turhaa: Suihkuvesi miltei höyrystyi lattialta. Mitä sitä säästämään, kun luonnonvaroja on tuhlattavaksi! Mutta samaan aikaan Suomessa sähkönkulutus on laskenut selvästi viime vuodesta: Laskemme sisälämpötiloja, sammutamme valoja, kudomme villasukkia ja tingimme jopa lämpimistä suihkuista ja saunomisesta.

En ole koskaan pitänyt pimeästä enkä kylmästä. En ennen tätä vuotta. Nyt 18 asteen sisälämpötila ja himmennetyt valot kertovat minulle paitsi tarinaa vastuullisuudesta, se kertoo tarinaa vapaudesta. Omasta vapaudestamme ja erityisesti heidän, jotka sitä kiihkeästi puolustavat.

Hyvää itsenäisyyspäivää!