Ylpeys muuttaa maailmaa

No Comments

Lapsuudenkodin arvojen ja kait geeniperimänkin vuoksi minulla on aina ollut hyvin selkeä, monesti valtavirrasta poikkeava käsitys oikeasta ja väärästä. Otan esimerkin: Televisiosta pukkaa juuri ennen joulua ihmisten omaantuntoon kairautuvia, koskettavilla tarinoilla höystettyjä hyväntekeväisyyskonsertteja. Juontaja kannustaa lahjoituksiin sanomalla, että kaikki yli 1000 euron lahjoittajat saavat nimensä ruutuun. Minun mielestäni kyse ei ole silloin hyväntekeväisyydestä vaan mainostilan ostosta.

Tällä viikolla Pride-viikko valtaa Helsingin. Kaupungin keskusta välkehtii kaikissa sateenkaaren väreissä. Ajaako mainosvalojen kampanjanomainen teippaaminen enemmän yritysten liiketoiminnan kuin LGTB-yhteisön etuja? Kumman etu ihmisoikeuksien ja tasa-arvon karnevalisoiminen ja kaupallistaminen on? Toivottavasti edes molempien.

Impulsiiviseksi ihmiseksi olen poikkeuksellisen pitkäjänteinen. En ollenkaan usko minkään asian suhteen pistemäiseen toimintaan. Saan ilokseni työskennellä ihmisten kanssa, jotka edustavat walk the talk -koulukuntaa puhtaimmillaan. Hyvää tehdään päivittäin. Ihmisiä arvostetaan päivittäin. Mielipiteitä kuunnellaan. Niitä kunnioitetaan. Kun teot tehdään arjen kohtaamisissa, niistä ei tarvitse kirjoittaa pinnaltaan koreita pamfletteja.

Sain joskus lapsena lahjaksi Rubikin kuution. Tiesin kyllä, että olisin osannut ratkaista sen ja saada kullekin sivulle vain samaa väriä. Mutta vilpittömästi en koskaan ymmärtänyt tehtävänantoa. Kuutiohan on kauneimmillaan riemunkirjavana. Aivan kuten elämä.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

No Comments

Minulla on ilmiömäinen muisti, mutta joskus se toimii parhaiten autettuna. Kuten juhannuspöydässä lasten kanssa, kun keskustelimme rasismista. Vanhempi poikamme kertoi, että häntä on monesti nuorempana haukuttu neekeriksi. Ja kun hän sanoi kyselijöille vastanneensa, että isänsäkin on tummaihoinen.

Keskustelu johti siihen, että naapuristossamme (joka on mostly all white panel) asui – poikien ollessa nuoria – perhe, jonka lapset olivat tummaihoisia. Poikamme pelasivat jalkapalloa, kun naapuriston pojat varastivat poikiemme pallon, juoksivat pakoon ja huusivat mennessään, että Suomi on vapaa maa. Poikamme huusivat perään, että saatanan neekerit!

Pojat kertoivat kotona välikohtauksesta ja me vanhemmat neuvoimme heitä menemään poikien luo pyytämään anteeksi ja selvittämään asian. Autettuna muistin. Näin oli tapahtunut. Juhannuksena muistiani virkistettiin meidän ja ex-naapurien lasten kohtaamisesta. Mutta mitä tapahtui vuosien jälkeen? Satunnainen kohtaaminen opiskelijabileissä. Naapuriperheen lapsi oli sanonut pojalleni vuosien jälkeen tavatessaan, että muistan sinut: Olit ensimmäinen, joka pyysi anteeksi.

Tämä postaus ei ole siksi, että olisimme muita parempia ihmisiä. Tämä postaus on siksi, koska maailma ei ole mustavalkoinen. Tämä postaus on siksi, koska on pride-viikko. Tämä postaus on siksi, koska tarvitsemme toisiamme. Tämä postaus on siksi, koska olemme tärkeitä toisillemme. Koska olemme ihmisiä toisillemme.

Henkilöstövastuu on sanoista kauneimpia

No Comments

Pääasiassa turisteille markkinoiduissa ravintoloissa sijainti on monesti loistava, mutta hinnat korkeat ja laatu heikko. Turisteihin ei kannata panostaa, sillä he harvoin tulevat uudelleen. Hinta ja laatu kohtaavat niissä ravintoloissa, joissa viihtyvät paikalliset. Vain parhaimpiin halutaan palata aina uudelleen. Onneksemme maailma on muuttumassa koko ajan läpinäkyvämmäksi. Tripadvisorin kaltaiset riippumattomat arviointipalvelut antavat arvokasta tietoa päätöstään puntaroivalle. Monen hotellin promootiokuvat ovat upeita, mutta vastaavatko ne ja makeat myyntipuheet totuutta.

Yksi elämän peruspilareista on työ. Hyvästä työvoimasta kilpaillaan ja yritysten viestintäosastot kiillottavat kilpaa työnantajamielikuviaan. Henkilöstöpäällikötkin ovat saaneet katu-uskottavammaksi nimekseen People Happiness Officer. Mutta muuttuuko henkilöstöpolitiikan sisältö vai pelkkä titteli? Onneksi työnhakijankin avuksi on kehitetty palveluja, joissa myös työnantajaa voi arvioida. Esimerkiksi Alma Median Tuntopalveluon hyvä alku. Siellä voi vertailla yrityksen myyntipuheiden ja kokemusasiantijoiden arvioiden yhteneväisyyttä. Moni korea kakku näyttää olevan sisältä mätä. Arvoissa pitää kuitenkin huomioida se, että ääripäät korostuvat. Positiivisimmat arviot ovat taatusti yritysten viestintäosastojen kirjoittamia, kitkerimmät poislähteneiden tai -lähetettyjen. Totuus on aina jossakin puolivälissä, mutta trendi kyllä löytyy pisteytyksistä ja varsinkin avoimista kommenteista.

Työskentelen itse vasta vuoden ikäisessä yrityksessä. Meidän koko toimintamme perusidea on ihmisten arvostus. Olemme onnistuneet siinä mielestämme hyvin, mutta matka on vasta alussa. Opimme ja haluamme oppia joka päivä. 15 hengen organisaatiossa kaikki työntekijät ovat näkyviä. Kukaan ei ole vain rivi ja numeroita excel-taulukossa. Isossa yrityksessä yksilöllisyys on uhka, pienessä mahdollisuus. Suurin osoitus onnistumisestamme ovat saamamme työhakemukset. Todella moni tiimimme kanssa aiemmin työskennellyt on tiedustellut mahdollisuutta keskustella urasta Hansdotterissa. Nuorta yritystämme kohtaan osoitettu luottamus on saanut meidät nöyräksi. Houkutuksista huolimatta kasvamme vastuullisesti. Rekrytoimme vain tarpeeseen. Rekrytoimme vain ihmisiä, joiden kanssa jaamme yhteisen arvopohjan. Jokainen työntekijä ansaitsee arvon.

You don’t need a parachute to skydive. You only need a parachute to skydive twice.

On Meurt Tous D’amour

No Comments

En ymmärrä käytännössä sanaakaan ranskaa. Olimme lukiopoikana kavereitten kanssa Pariisissa raveissa ja illalla menimme ravintolaan syömään. Tilasin sormea osoittaen listalta jotain, joka kuulosti edes etäisesti tutulta. Sain valtavan, yli lautasen äyräiden levittäytyneen hummerin tai vastaavan äyriäisen. Se oli eksoottista satakuntalaiselle, joka oli vasta nähnyt elämänsä ensimmäiset pakastetut katkaravunpyrstöt.

Saattoi olla sama matka, kun ostin Valérie Lagrangen levyn. En muista miksi. En tuntenut taiteilijaa, enkä luultavasti ollut koskaan kuullut hänen musiikkiaan. Pidin musiikista. Kuuntelen sitä joskus yhä. Ymmärtämättä, mitä siinä sanotaan. Otsikossa kai puhutaan rakkaudesta ja kuolemasta. Otsikko on yhden levyn teatraalisen biisin nimi. En ymmärrä sanoja eikä musiikkikaan ole makuuni. Mutta silti pidän.

Rakastan asioita, joita en ymmärrä. Asioita, jotka saan itse tulkita. Spotifyn behind the lyrics -konsepti on pilannut monta itse rakentamaani tarinaa. Haluan jättää aina harvat katsomani elokuvat kesken ja rakentaa niihin mieleiseni päätöksen. Elämme aikaa, jossa kaikki on puhkianalysoitua, tavoitteellista ja mikrotargetoitua. Haluan törmäytyä asioihin, jotka yllättävät. Haluan ajautua ratkaisuihin, jotka eivät ole ilmeisiä.

Asiakas kysyy monesti, että miten perustelen tietyn luovan ratkaisuni. Pidän kiinni oikeudestani vastata, että ”koska minusta tuntuu siltä.” Varsinkin, kun se on paras vastaus, mihin kykenen.

Väärin!

No Comments

Matkanjärjestäjä TUI ilmoitti torstaina hyvittävänsä asiakkailleen lentojensa ja hotelliyöpymistensä hiilidioksidipäästöt ilman lisäkustannuksia. Tänään Sitran asiantuntija kommentoi, että kompensaatiot eivät riitä.

***

Hallitus on ollut viime vuodet hyvin aktiivinen työllisyys- ja talouspolitiikassa. Suomeen on syntynyt kilpailukykyä, talouskasvua ja neljässä vuodessa 140.000 uutta työpaikkaa. Kriitikoiden mielestä väärin työllistetty.

***

Elinvoimaisten Turun ja Helsingin välille suunnitellaan tunnin junayhteyttä. Peter Vesterbacka suunnittelee tunnelia Tallinnaan. Rahoituskin on järjestetty. Mutta väärin. Voihan asiat tehdä myös vaikeimman kautta.

***

Monessa yhtiössä ruhonosia työnnetään lihamyllyyn. Automaattifunnellin alapäästä pursuu monikäyttöistä, mutta mitäänsanomatonta jauhelihaa. Kateenkorvasta herkkuja valmistava mestari tekee työnsä väärin.

***

Ensimmäinen askel on aina horjuva ja sellaiseksi se jääkin, jos kannustuksen sijasta tarjoillaan aina vain kritiikkiä. On ilo tehdä työtä kollegojen kanssa, jotka siipien typistämisen sijaan puhaltavat niiden alle ilmaa.

***

Negatiivisuus on musta, pelottava, mutta puoleensa vetävä aukko. Mutta sen yli voi lentää, kun pitää katseensa tulevassa. Toki aina välillä kannattaa vilaista vierellä lentävään.

 

 

 

 

Ottakaa palautteeni vastaan mahdollisuutena

No Comments

Asioin perjantaina Turun Stockmannilla. Olin valitsemassa käyttötavaraosastolta viemisiä ystäville. Löysin etsimäni, mutta seinustan hyllyllä oli vain mallikappale. Pyysin tuotteita hyllyttämässä olleelta henkilöltä apua neitseellisen tuotteen löytämiseksi. Sitä etsittäessä sanoin hyvin ystävällismielisesti, että olisi eduksi, jos seinustan – juuri silmieni korkeudella olleet – lasihyllyt pyyhittäisiin, sillä ne olivat todella, todella pölyiset. Kerroin vilpittömän mielipiteeni, että sottaisuus romahduttaa sekä Stockmannin että myytävän laatubrändin hintamielikuvan. Palautteeni otettiin vastaan mykkänä. Minut johdatettiin kassalle äänettömästi ja kävelyttäjäni osoitti mitään sanomatta kassahenkilölle pöytään kliistrattua viivakoodia. Siinä näytti olevan hänen nimensä luultavasti myyntibonuksen saamista varten.

Pölyinen hylly on ongelma. Kiitos huomiosta, pahoittelu, pölyhuisku ja mikrokuituliina ovat ratkaisu. Mielensäpahoittaminen ja vaikeneminen vaarantavat asiakassuhteen. Miksei reklamaatiota osata pitää mahdollisuutena? Jos Stockmann olisi minulle yhdentekevä, en olisi antanut palautetta. En sano jokaiselle satunnaiselle vastaantulijalle, että sinulla on huulipunaa hampaassa. Ystävälle sanon.

Ette tainneet tietää, että käytän selkäpanssaria

No Comments

Sanon tämän aina: En ole koskaan pessimistinen. Olen joko optimistinen tai vihainen. Ja näistä kahdesta vähintään 99 % ajasta optimistinen.

Vihaksi pistää epäoikeudenmukaisuus ja ihmisten huono kohtelu. Rakastan ihmisiä. Näen paljon vaivaa puolustaakseni heistä hyviä. Monesti tätä ominaisuutta on käytetty hyväksi. Muistan, miten 90-luvulla esimieheni kävi kertomassa minulle ”luottamuksellisesti”, että hän joutuu irtisanomaan aina jonkun minulle tärkeän ihmisen, mikäli en saa hankittua yritykselle lisää laskutusta. Minä sain. Laitoin vain kellon soimaan taas tuntia aikaisemmin. Jossain kohden liika oli liikaa. Jätin kyseisen yhtiön ja perustin oman. Asiakkaansa menettänyt vanha työnantajani ehti muistaa minua tekaistulla oikeushaasteella ennen konkurssiaan. Pelastimme mukaamme parhaat ja lojaaleimmat kollegat. Monen kanssa saan työskennellä yhä.

Päätin olla kyynistymättä. Loimme yrityksen, jonka ainutlaatuisesta henkilöstötyytyväisyydestä kirjoitettiin väitöskirja. Arvostimme toisiamme, luotimme toisiimme silloin. Teemme sitä yhä. Vaikka olen kohtalaisen omintakeinen ja jonkun harmaavarpusen mielestä ehkä värikäskin hahmo, uskon, että kunnioittaminen ja arvostus on ollut kaksisuuntaista. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, joidenkin ihmisten harhaisessa maailmassa keskinäinen luottamus on paha asia. Toisiaan arvostavien ihmisten välille halutaan valaa epäluottamusta. Miksi yhtenäisyys on uhka?

Ei ole moniakaan kuunkiertoja siitä, kun ryhmä entisiä kollegojani alkoi kuiskutella lähipiirini korviin, että he ovat huolestuneita mielenterveydestäni. Kaikki käyttivät samoja, viestintäkonsultin hiomia pyöreitä sanamuotoja. Mitään ei väitetty, kunhan heitettiin epäilyksen varjo. Luulivatko he, etten tiennyt silloin? Luulevatko he, etten tiedä nyt. Se, että on asioista perustellusti eri mieltä, ei tee ketään huonommaksi, saati sairaaksi. Terveessä työ- tai perheyhteisöissä on oikeus ja velvollisuus puolustaa omia mielipiteitään ja olla niistä ylpeä. Onnekseni olen immuuni katkerille tikariniskuille. Elämä on opettanut käyttämään selkäpanssaria.

Olen ollut vuosia erään suuren edunvalvontajärjestön luottamustehtävissä. Nämä vuodet ovat opettaneet minulle paljon. Minulla on hyvin ehdottomat mielipiteet ja mielelläni karrikoin niitä. Olen törmännyt ihmisiin, joilla on yhtä voimakkaat, mutta miltei vastakkaiset näkemykset. Keskustelemme joskus näyttävästi SUURIAKIN KIRJAIMIA käyttäen vain huomataksemme, että olemme miltei kaikesta aivan samaa mieltä. Tämä asia on hyvä muistaa päällä olevan vaalikampanjankin aikana. Valtaosa ehdokkaista tahtoo vilpittömästi hyvää ja on valmis muokkaamaan kantojaan, mikäli heille argumentoi avoimesti ja vilpittömin perustein.

Silti politiikassa tai työelämässä on aina muutama mätä omena, joilla on tarkoitus ajaa vain omaa etuaan. Muutama, joille raha ja valta ovat ihmisiä tärkeämpiä. Heitäkään ei pidä ajaa nurkkaan radikalisoitumaan. Mutta heidän mielenterveydestä kannattaa olla aidosti huolissaan.

Mahtuvatko ihmis- ja omistaja-arvo samaan yhtälöön?

No Comments

Olen enemmän värikäs kuin mustavalkoinen ihminen. Ehkä se on syy siihen, etten osaa arvostaa ihmisiä, jotka puhuvat mustan valkoiseksi. Olen hyvin yrittäjä- ja myyntihenkinen, mutta myös leimallisen lähimmäisriippuvainen. Tämä kaikki sai minut pohtimaan ihmisen arvoa työmarkkinoilla. Kun ainoastaan omistaja-arvonsa pakkomielteiseen kasvattamiseen lukittautuneen yrityksen johto tekee vääriä peliliikkeitä ja panostaa pikavoittojen toivossa vääriin strategioihin, laskun maksaa henkilökunta. YT-neuvottelut eivät näytä excelissä erityisen pahalta. 30 tai 60 ovat vain nuijankopautusta odottavia numeroita taulukossa, mutta henkilötasolla ne merkitsevät epävarmuutta toimentulosta ja vuosia rakennetun ammatti-identiteetin murenemista. Pahinta on, että hyvää työtä tehneille, mutta työnsä menettäneille ihmisille ei anneta aina edes oikeutta surra. Yhtiö vyöryttää surun päälle voimalla ilosanomaa siitä, että uunituoreessa henkilökuntatutkimuksessa työtyytyväisyys on nousussa. Mainitsematta jää, että osallistuneiden joukossa ei ollut irtisanottujen ja lomautettujen ääntä.

Mahtuvatko ihmis- ja omistaja-arvo samaan yhtälöön? Tottakai mahtuvat. Mutta ensin tulee aina ihminen. Kun ihmisiä arvostetaan ja he voivat hyvin, se vahvistaa keskinäistä luottamusta. Se puolestaan heijastuu asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Vain sitä kautta omistaja-arvo kasvaa kestävästi. Hitaammin, mutta varmemmin. Kauniimmin.

 

Minulla on mielipide. Onkohan se arvokas?

No Comments

Määrittelisin itseni taiteen ystäväksi. Kirjallisuus, teatteri, musiikki ja kuvataide tekevät minut onnelliseksi. Jos näistä olisi pakko valita yksi, ehkä rakkainta on kuvataide. Eilen kävin lounastunnilla taidegalleriassa. Näyttely oli erinomainen. Teoksiin tutustumista hieman hankaloitti se, että näyttelyluetteloa ei löytynyt mistään. Kun sen l0pulta kolmannella pyytämällä sain vastaanotossa työskennelleeltä henkilöltä, huomasin, että teoksissa ei ole lainkaan hintoja. Kysyin, että onko hintoja saatavilla ”tiskin alta”. Otettiin ulkolinjapuhelu esimiehelle. Hänelläkään ei ollut hintoja. Keskustelusta ymmärsin, että niitä oli kyllä pyydetty, muttei oltu saatu. Aistin myös suuren ihmetyksen, että galleriaan oli tullut asiakas ostomielessä. Voisin kuulemma tiedustella hintoja myöhemmin. Niitä ei luonnollisestikaan tarjouduttu proaktiivisesti toimittamaan potentiaaliselle ostajalle.

Tämä ei ole kritiikki. Tämä on kirjoitus hinnoittelun vaikeudesta. Ymmärrän hyvin taiteilijaa. Eilinen näyttely oli hyvin omakohtainen ja vahvoista kokemuksista syntyneitä töitä lienee mahdoton hinnoitella. Taiteilijalle rahaa tärkeämpää saattaa olla löytää töilleen hyvä koti. Itse olen etuoikeutetussa asemassa, sillä saan tehdä luovaa työtä kaupallisessa viitekehyksessä. Kaikki on myytävänä. Kaikki todellakin on myytävänä. Joskus jaan ajatuksiani myös ilmaiseksi. Idea ei lämmitä ketään pöytälaatikossa. Siksi altistan ajatuksiani viljalti muitten arvioitavaksi. Mutta pohjimmiltani elän samassa dilemmassa yllä mainitun kuvataiteilijan kanssa: Asetan ajatukseni ja ideani muiden arvosteltavaksi. Ne herättävät joissakin mielenkiintoa. Silloin minun pitää arvioida, miten arvioin hengentuotteitteni arvon ja miten hintaan vaikuttaa se, kuka niistä on kiinnostunut.

 

Edesmenneen ystäväni Markku Kososen teos Ilopyydys ei liity tapaukseen.

 

 

 

 

Tiedän mikä olen, mutten tiedä, miksi voin vielä tulla

No Comments

Olen kuullut useasti sanottavan, että olen persoonallinen ihminen. Persoonallisuus on häveliäs kiertoilmaisu erilaisuudelle. Jälkiviisaiden maailmassa rohkeus kertoa mielipiteensä ennalta on persoonallisuutta. Tasavauhtisessa juoksussa intervallit ovat persoonallisia. Harmaansävyissä sammaleenvihreä on persoonallista. Katsomossa viihtyvät pitävät lavalle uskaltautuvaa persoonallisena.

Persoonallisuuden tunnistaminen on kaikkien ihmissuhteiden perusta, sillä se tekee ihmisen käyttäytymisestä edes jossain määrin ennustettavaa. Avoin persoonallisuus tekee kantajastaan haavoittuvan. Työpaikoilla laskelmoivat esimiehet ulosmittaavat irti kaiken persoonallisista työntekijöistään. Moni pomo piiloutuu varjoihin samalla, kun heittää houkutuslinnuksi pelottoman kollegansa.

Tällaista kaikkea mietin eilen Turun kaupunginteatterin Hamletin ensi-illassa. Taisi olla itse Hamlet, joka sanoi, että tiedän mikä olen, mutten tiedä, miksi voin vielä tulla. Tämä lause suisti minut ajatuksiini. Tiedän, että tässä iässä persoonallisuus on hyvin vakiintunut. Ei minusta enää tule muuta. En edes sellaisesta haikaile. Kunhan oppisin elämään edes tällaisena. Kunpa edes hyväksyisin itseni.

Suurten persoonallisuuksien karnevaaleilla tasapainoisuus ja vähäeleisyys erottuvat huutomerkin lailla. Hamletissa lavalle vyörytettiin melkoinen kattaus toinen toistaan juonikkaampia hahmoja. Kreisibailaajien joukossa Hamletin ystävä Horatio oli raikas tuulahdus. Vai voiko hänenkään lojaalisuuteensa luottaa? Miksi temperamenttiset aina ovat epäilyksen alla? Voiko peto vaania pinnan alla?

Kuva Otto-Ville Väätäinen

Older Entries Newer Entries