Teoriassa ja käytännössä

No Comments

Puhun itsestäni. Puhun elämästä yleensä.

Teoriassa olen erittäin hyvä. Tämä ei ole mutua, sillä minulla on asiasta mustaa valkoisella. Teorian soveltaminen käytäntöön onkin sitten ollut kohta 47 vuotta eri juttu. Tulisieluisuuteni peittää monesti alle teoreettisen hyvyyteni.

Joskus nuorempana häpesin itseäni. Olen pysynyt tähän päivään asti jonkinlaisena luonnonlapsena. Minulle sanomisen sisältö on tärkeämpi kuin sen muoto. Mielipiteen lausuminen on tärkeämpää kuin vaikeneminen. Sain paljon hyvää, mutta en saanut syntymälahjakseni sordiinoa.

Martti Mikkola, ala-asteen luokaopettajani Vanhankylän koulussa Ulvilassa, sanoi joskus vuonna 1974: Reden ist Silber, Schweigen ist Gold.” En tiedä, miksi hän puhui saksaa sitä ymmärtämättömille 10-vuotiaille, mutta hyvä, että puhui. Harhaoppi jäi mieleen paremmin.

En muista asevelvollisuusaikaa lukuunottamatta yhtään kertaa elämässäni, jossa olisi kannattanut vaieta puhumisen sijasta. Pahimmillaan puhumaton sana koteloituu sieluun ja ajan myötä siitä kasvaa niin iso ja katkera möykky, että se ei edes mahtuisi ulos suusta. Se alkaa syödä ihmistä sisältä. Ajattele vaihtoehtoa: Yksikin ulos pulpahtanut sana oikeaan aikaan voi olla kultaakin kalliimpi.

Muutama vuosi sitten näin konsertissa ikäiseni vaikeasti sairaan miehen. Joku ystävällinen sielu oli tuonut hänet suosikkiartistinsa konserttiin, vaikka hän makasi paareilla ja tippaletkuissa. Konsertin loputtua jonotimme yhdessä ulos areenalta ja kysyin kaverilta ohimennen, mitä hän piti konsertista. Hän alkoi itkeä aivan hallitsemattomasti. Kysyin, että sanoinko jotain väärää.

“Et”, vastasi mies, “sinä puhuit minulle.”

 

Leave a Reply