Softly over

No Comments

Meillä kaikilla on luultavasti asioita, joita kaipaa alakulon keskellä: tuoksuja, makuja, tunteita, sanoja, ääniä. Lohturuokaa. Sateisten päivien melankolista musiikkia. Tuttuja, turvallisia kasvoja. Minulle nuo kasvot ovat olleet samat yli 35 vuotta. Ääni vieläkin pidempään: Se kuuluu Alison Muyetille. Se kertoo siitä, etten halua asioiden muuttuvan. En työssä enkä vapaalla.

Sanojen ja kasvojen lisäksi on hetkiä, joita rakastan. Sellainen hetki on, kun lentokoneen renkaat irtoavat maasta ja tiedän, että ne koskettavat sitä seuraavan kerran jossakin ihan muualla: Toisessa ajassa, toisessa paikassa, toisissa tuoksuissa. Toisen meren äärellä. Kirjoitan tätä reilun 13 kilometrin korkeudessa Grönlannin yllä, vaikka minun pitäisi juuri nyt olla muualla. Minun pitää olla juuri täällä.

Luin pitkän lennon kärkeen Björn Natthiko Lindebladin kirjan Saatan olla väärässä. Kelpoa ajanvietettä, mutta erityisen vahvoja tunteita self-help -henkinen elämänkerta ei minussa herättänyt. Kirjassa oli kuitenkin hetkensä, kuten kohta, missä Thaimaasta Englantiin muuttanut munkki ärsyyntyy uuden luostarinsa arjen sekavuudesta. Hän puristaa mailasta, kun mikään ei tunnu menevän hänen pelikirjansa mukaan. Silloin hänen kollegansa sanoo hänelle:

Kaaos saattaa kiusata sinua, mutta järjestys voi viedä sinulta hengen.

Alison Moyet jatkaa samaan aikaan korvanapeissani ajatusta Yazoon biisissä Softly over:

Wishing there was time enough, You tell me there´s no time but I can try.

Kaaos, ajan puute, järjestyksen tavoittelu ja yrittäminen. En osaa selittää, miksi nämä kaikki tuntuvat juuri tänään ja tässä nivoutuvan yhteen. Olen kuunnellut Softly overin ainakin tusinan kertaa – ja matkaa on vielä jäljellä. Ehkä yhteys selviää. Voin ainakin yrittää löytää sen.

 

Leave a Reply