Juuret ja siivet

No Comments

Päättyvä vuosi on ollut vaikea, mutta opettavainen. Se on voimistanut ikävääni ihmisten luo. Lavojen sulkeminen ei ole todellakaan tehnyt hyvää kaltaiselleni ihmiselle, joka on parhaimmillaan livenä. Ihmiselle, joka saa voimaa muista ihmisistä.

Kirjoitan tätä puolen päivän jälkeen. Tyypillinen työpäiväni – tämä mukaan lukien – on kestänyt jo seitsemän ja puoli tuntia. En juo kahvia enkä teetä. Istun tasapersettä läppäri sylissä – ilman taukoja. Tätä on nyt jatkunut reilut yhdeksän kuukautta.

Odotan aikaa, jolloin saan taas tapani mukaan puhua päälle, nähdä keskustelukumppanini kolmiulotteisena, kuulla hänen äänensä ilman sähköistä vahvistusta, haistaa hänen tuoksunsa, tulkita hänen mikroilmeensä. Kohdata hänet ihmisenä.

Me suomalaiset taputamme itse itseämme olalle. Olemme sopeutuneet etätyöskentelyyn muita paremmin. Työn tehokkuus on jopa kasvanut. Laatu ei. Teamsit tekevät viestinnästämme yksiulotteista ja marssimaista; epäspontaania ja huumorintajutonta.

En tee koskaan uuden vuoden lupauksia, mutta pidätän tänä poikkeusvuonna oikeuden asettaa toiveen. Toivon, että henkinen läheisyytemme jalkautuu ensi vuonna fyysiseksi. Sanotaan, että hyvä kasvatus antaa ihmiselle juuret ja siivet. Uskon, että pandemia viimeistään on osoittanut, että meidät juuremme ovat kietoutuneet yhteen. Toivon, että ensi vuosi tuo siipiemme alle kantavia tuulia. Toivon meille kaikkea hyvää. Toivon sinulle kaikkea hyvää.  Kiitos tästä vuodesta ja sen mittaa osoittamastasi kimmoisuudesta.

Leave a Reply