Pandemia on yrityksen arvojen stressitesti

No Comments

Vaasan yliopistossa jokunen vuosi sitten tehty tutkimus osoitti, että organisaatioiden määritellyt arvot ovat usein enemmänkin virallisia lauselmia yrityksen toivetilasta, mutta ne eivät ole toimijoiden selkäytimessä. Kaikkien työntekijöiden keskuudessa 83% arvoista jäi tuntemattomiksi, ja johtajistakaan niitä ei tunnistanut kuin yksi kolmesta. Uskallan väittää, että organisaatiolle vaikeimmin tunnistettavia ovat päälle liimatut pehmeät arvot.

Perustimme nykyisen yrityksemme pari vuotta sitten. Tutkiskelimme itsejämme ja löysimme dna:stamme kolme meitä yhdistävää arvoa: Ne olivat humaanisuus, kurittomuus ja valikoivuus. Tärkein näistä oli ja on humaanisuus. Kun pandemia pimensi kevätauringon, tuomiopäivän povaajat saapuivat kassavirtaviittoineen julistamaan, että nyt on aika leikata kuluista kunnolla ja syvältä. Koeajalla olevat luiskaan heti ja yleispätevät yt:eet käyntiin. Tuottamattomiksi arvioidut työntekijät työttömyyskassojen huoleksi, kehityshankkeet katkolle ja alihankintalaskut holdiin. Kassavirta on kuningas. Vain rahalla on arvoa. Aidot arvot on kriisin kohdatessa oikeus sivuuttaa.

Meidän kolme arvoamme ovat koko organisaation selkäytimessä. Me kaikki tiedämme, että henkilöstö ei ole yrityksemme tärkein voimavara. Se on yrityksemme ainoa voimavara. Emme leikanneet sitä. Ruokimme sitä. Pandemian kaltaisen kriisin aiheuttama uutistulva aiheuttaa ihmisille valtavaa epätietoisuutta ja stressiä. Humaani työnantaja yrittää hälventää epävarmuutta ja pelkoa kaikin keinoin. Kriisin keskellä on tärkeää korostaa jatkuvuutta. On ensiarvoisen tärkeää korostaa yksilöiden ja tiimin asiantuntijuutta; heidän vastuutaan aktiivisina haasteiden ratkaisijoina.

Olin viime viikolla lounaalla yrittäjäkollegan kanssa. Kerroin siitä, miten kriisin keskellä yrityksemme ja sen työntekijät ovat lähentyneet toisiaan entisestään. Miten yrityksen ja sen henkilökunnan arvot ja tavoitteet ovat limittyneet kiinteäksi paketiksi. Ystäväni sanoi, että olen muuttunut henkiseksi demariksi. Voi olla, vastasin, mutta pandemian aikana myyntikatteemme on kasvanut miltei kolmanneksella. Tästä kasvusta yritys on tehnyt 0 %. Henkilökunta loput sata. Vaikka näiden prosenttilukujen eteen laittaisi minkä tahansa kertoimen, on päivänselvää, kumpaan kannattaa panostaa.

Leave a Reply