Lopun alku

No Comments

Kirjoitin tämän lauantaina sisällä mökissä, koska ulkona puhaltaa lännestä 17-19 m/s. Palju lämpiää hiljalleen. Takka rätisee. Lapset ja koira lähtivät aamulla Turkuun / Helsinkiin, me jäämme vielä viikoksi pitämään sadetta ja tuulta. Kyllä sieltä vielä aurinkokin tulee. Iltapäivällä ystävät tulevat vierailulle.

Kesä(loma) on ihmisen parasta aikaa. Silloin ehtii tavata rakkaitaan kiireettömästi. On aikaa puhua ja parantaa maailmaa. On aikaa vain olla ja elää yhteistä arkea. Mutta mikä minuun on vanhemmiten oikein tullut! Vihaan yli kaiken lähtöjä. Omia ja muiden. Alakulo valtaa, kun pelkästään ajattelee vierailujen päättymistä.

Kohtaaminen on ihanaa. Lähteminen on haikeaa. Kaikki yhdessä touhuaminen siinä välissä on elämää, jonka arvoa ei aina osaa riittävästi arvostaa. Käyn laittamassa paljuun puita, savustan kalan, pesen perunat ja hinkkaan saunan lauteet mäntysuovalla. Valmistaudun seuraavaan ihanaan kohtaamiseen.

Työt alkavat ensi viikolla. Odotan kevätkaudella etäisiksi jääneiden työkavereiden ja asiakkaiden kohtaamisia. Minua tuntevien mielestä olen jonkinasteinen ADHD. Nyt kuitenkin lupaan, etten elokuussa turhaudu palavereissa, vaikka ne joskus jatkuisivat kestokykyäni pidempään.

Leave a Reply