Ei kahta ilman kolmatta

No Comments

Perustimme Hansdotterin kaksi vuotta sitten. Synttärit olivat vapun jälkeen, mutta niitä ei etätyön lomassa huomattu juhlistaa. Toisaalta juhlaan ei tarvita erityistä päivää. Hyvässä seurassa elämää voi juhlia arkenakin.

Kaksi ensimmäistä vuotta ovat olleet meille suotuisat. Olemme keskittyneet nuorena yrityksenä työmme laatuun. Uskomme siihen, että tinkimättömästi tehty työ näkyy ajan myötä myös liikevaihdon ja tuloksen kasvuna. Näin on ollut. Jokainen kuukausi on ollut edellistä vahvempi laadullisesti, mutta myös tuloksellisesti. Tulokset laskemme asiakkaittemme menestyksestä.

Pari kuukautta sitten toimintamme keskiöön nousi yrityskulttuurimme toinen tukijalka: vastuullisuus. Tunnemme vastuumme henkilökuntaamme, asiakkaitamme ja kumppaneitamme kohtaan. Olisi helppoa lomauttaa tai jättää alihankintalaskut maksamatta. Emme ole tehneet niin. Olemme yrittäneet entistä enemmän.

Tässä vaiheessa kenelläkään meistä ei ole näkymää, miten pitkään poikkeustila jatkuu. Epävarmuus ei saa kuitenkaan lamaannuttaa. Myllerryksistä huolimatta pyrimme tekemään työmme yhtä tinkimättömästi ja vastuullisesti kuten aina. Jos voimme viettää ensi vuonna synttäreitä yhtä iloisina ja touhukkaita kuin tänä vuonna, olemme onnistuneet.

Onnistuminen vaatii venymistä, keskinäistä luottamusta, vuorovetoa ja vastuullisia kumppaneita. Nämä kaikki meillä on. Siitä tiedämme, että huomenna on hyvä päivä.

Leave a Reply