Jokainen eteenpäin kerrottu ajatus palaa takaisin

No Comments

Kuluneet kuusi viikkoa ovat muuttaneet totaalisesti työnteon malleja. Kun kotoa ei tarvitse – eikä saa lähteä konttorille – työn ja vapaan ero on hämärtynyt. Olen aina ollut hieman eriskummallinen ihminen. Herään luontaisesti hyvin aikaisin. Kello viisi aamulta on ihan normi. En ole koskaan oppinut syömään aamupalaa. Jos sitä ei erikseen tarjota, en syö. En juo kahvia tai teetä, joten ei tarvitse käydä edes kuppia täyttämässä. Tämä on johtanut siihen, että kun aamulla aloitan työt, istua tönötän tuolissani usein alkuiltapäivään siirtyvään lounaaseen asti ja sen jälkeen jatkan täysistuntoani iltaan.

Mitä sitten teen päivät pitkät? Mietin asiakkaitteni asioita. Googletan, luen uutisia, tutkimuksia, keskustelupalstoja, trendikatsauksia, kahlaan läpi kilpailijoiden verkkosivustoja ja somepostauksia. Yksi ajatus johtaa toiseen. Kerron löydöksistäni kollegoille, asiakkaille ja kavereille. Olen aina todennut, että työ generoi työtä. Jokainen eteenpäin kerrottu ajatus palaa takaisin. Jos vastaus on positiivinen, se johtaa idean toteuttamiseen. Jos vastaus on negatiivinen, se johtaa idean kehittelyyn.

Nyt takana on kuusi viikkoa tätä uutta rutiinia. Se ei eroa vanhasta juurikaan muuten kuin sosiaalisten kontaktien puutteena. Mutta kaltaiselleni lähimmäisriippuvaiselle puute on kivitalon kokoinen. Minulle ihmisiin törmäily on merkinnyt kuuntelua ja kuulluksi tulemista. Se on merkinnyt työnteon tauottamista, rentoutumista. Nyt tätä ei luontaisesti ole. Se johtaa siihen, että kovalevy on ollut alkamaisillaan täyttyä. Eilen aloin pestä kestopuuterassiamme 12 vuoden homeista. Painepesuri käteen ja puhdasta lauta kerrallaan. Wax on, wax off. Työn tulos oli välitön ja konkreettinen. Miten terapeuttista se olikaan! Neljä tuntia jotain ihan muuta kuin arkena. Tänään toinen kierros.

Kirotun pandemian loppumisesta ei ole mitään tietoa. Oman elämän suunnittelu on mahdotonta. Lisärasitusta tuo se, että uutisoinnin seuraaminen vaatii aivan uudenlaista lähdekritiikkiä. Raskaat uutiset vaativat myös kevyempää vastapainoa. En voi sietää toimittaja Ina Mikkolaa. Eilisessä Joonas Nordman Showssa hän oli mainio. Tuskin hän muuta oli kuin ennenkään, mutta ensimmäistä kertaa taisin malttaa kuunnella, mitä hän sanoi. Ilman koronaa tuskin olisi sitä nytkään tehnyt. En tiedä oppiiko vanha koira uusia temppuja, mutta se ainakin kykenee tunnistamaan uudenlaisia virikkeitä. Poikkeusolot myös opettavat.

Leave a Reply