Solidaarinen veronkevennys

2 Comments

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ehdottaa uutta ns. solidaarisuusveroa yli 100.000 euroa vuodessa ansaitseville. Ministeri on totaalisen hakoteillä. Veronkiristys ei saa suomalaisia yrittämään enemmän. Sama kuin ehdottaisi pituushyppäjälle, että mitä pidemmälle hyppäät, sitä teräväsärmäisempää sepeliä laatikossa odottaa.

Minulla on toisenlainen ehdotus. Suomessa on satoja tuhansia yksinyrittäjiä, jotka eivät uskalla palkata ensimmäistä perheen ulkopuolista työntekijää. He tietävät, miten suuresti palkan sivukulut rasittavat työnantajaa.  He tietävät, että vaikka heillä olisi tarjota työtä ulkopuoliselle, ainakin työsuhteen alkuaikana he joutuvat tinkimään merkittävästi omasta tulotasostaan työntekijän eduksi. Ehdotankin, että yrittäjälle, joka palkkaa ensimmäiseksi ulkopuoliseksi työntekijäkseen työttömän työnhakijan, myönnetään ns. solidaarisuustukena määräaikainen 10 %-yksikön huojennus tuloveroprosenttiin.

Uskon, että minun ehdotukseni tuo Suomelle enemmän hyvää kuin Urpilaisen malli.

 

2 Comments (+add yours?)

  1. Tiina Piha
    helmi 25, 2012 @ 19:36:24

    Moi Juuso,

    ehdotus on sinänsä hyvä. Itse työlllistämisen kynnyksellä kipuilevana yrittäjänä saattaisin oitis tarttua siihen. Jäin vain miettimään sitä, kuinka moni yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevista on yritystuloistaan riippuvaisia yrittäjiä, jotka kokisivat ”solidaarisuusveron” vuoksi tulleensa rangaistuksi ponnistuksistaan. Itse miellän tämän joukon koostuvan isolta osin muista kuin päätoimisista yrittäjistä. Se on ihan näppituntuma ja voin olla väärässä, mutta moisten palkkatulojen ja palkkioiden taikka osinkotuottojen nauttijoita voisi mielestäni verottaa keskituloisia enemmän nykyisessä tilanteessa. Tyhjästä kun on paha jne. ja jostain on pakko. Yrittäjiä pitää motivoida, mutta niin muitakin kansanosia. En usko, että nykytilanteessa ainakaan pienituloiset kokevat olevansa vapaamatkustajia.

    Jään tuumimaan.

    t. Tiina

    Vastaa

  2. Juuso
    helmi 26, 2012 @ 17:22:36

    Moi Tiina

    Luulen, että moni yrittäjä pinnistelee yrittäjäuransa alkuvuodet minimituloilla ja maksimityötunneilla. Jos joku joskus yltää 100.000 euron vuosituloihin, siitäkin sitten pitäisi maksaa solisaarisuusvero. Se on maksettu jo vuosien mittaan.

    Jos ja kun lisätuloja valtiolle tarvitaan, helpoiten niitä saadaan asettamalla nollatoleranssi harmaalle taloudelle. Kotitalousvähennyksen vähentäminen oli taas kädenojennus pimeälle työlle. En ymmärrä.

    Vastaa

Leave a Reply