Täytäntöönpanoa vaille valmis

No Comments

Yhtäältä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Toisaalta moni suunnitelma jää toteuttamatta. Thomas Alva Edison kiteytti tapansa mukaan nerokkaasti: ”Neroudessa on prosentin verran inspiraatiota ja yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia perspiraatiota. Neroudesta en osaa sanoa, mutta sama kaava pätee työntekoon.

Kun eilen saimme inspiraation tehdä herukkamehua, se johti seuraavanlaiseen tapahtumasarjaan: Punaherukoiden poimimista omista pensaista, mustien hakemista Bjursängenistä Lielahdesta, kumikorkkeja ja sokeria Citymarketista, tyhjiä pulloja Francolta, pullojen pesu ja desinfiointi, mehun keitto, pullotus, marjamassat kompostiin, pullojen päälipuolinen pesu, siirto piharakennuksen jääkaappiin, mehumaijan puhdistus ja varastointi. 60 marjalitran kerääminen ja mehustus vie 10-12 tuntia. Se on sen arvoista.

Liian monesti me vältämme perspiraatiota. Teemme näennäispäätöksi, mutta toteutus jää ilmaan leijumaan. Saku Tuomisen mainiossa kirjassa JUU EI – pieni kirja priorisoinnista kiteytetään oivaltavasti:

Sanomme vaikealta tuntuu pohtimatta, tuntuuko.

Sanomme täytyy miettiä miettimättä, mitä miettiä.

Lupaamme palata asiaan sopimatta milloin.

Sanomme hyvä idea rekisteröimättä koko ideaa.

Inspiraatiota on monesti turha odottaa. Itse tartun aina ensin toimeen. Työtä tehdessä ahaa-elämykset syntyvät paljon todennäköisemmin kuin niitä aggressiivisesti odotellen.

Kuva K-Ruoka.fi

 

 

 

Leave a Reply