Buffettien sota

No Comments

Markkinoiden monipuolisin noutopöytä. Ihan relevantti myyntiväittämä, sikäli mikäli liikeideana on massojen ruokkiminen. Kun ruokalajeja on pöydässä riittävästi, jokainen löytää siitä omansa eikä ravintoloitsijalla ei ole tarvetta tutustua asiakkaisiinsa yksilötasolla. Riittää tiedoksi, että keskimäärin 17 % kävijöistä syö laktoositonta, 14 % gluteenitonta ja 2/3 valitsee ruisleivän vehnänleivän sijasta. Keitä kukakin on, tuntuu monesti olevan yhdentekevää. Iltaisin noutopöytäyrittäjä laskee kassansa ja miettii, miten huomenna kaiken saisi tuotettua hiukan halvemmalla ja miten funneliin huutamalla pöydän ääreen saataisiin yksi uusi asiakas. Kadun toisella puolella kilpailija miettii kiihkeästi samaa. Alkaa hintakilpailu. Buffettien sota. Raaka-aineista ja henkilökunnasta tingitään; laatu ja palvelutaso laskevat. Unohdettu asiakas äänestää jaloillaan.

Meillä oli torstaina hallituksen strategiapäivä. Esittelimme rinta rottingilla henkilökunnan kimpassa muovaamaa yrityksen positiota hallituksen ulkojäsenille. Olemme markkinoin- nin supermarketin sijaan yrittäjähenkisesti palveleva kivijalkakauppa. Jos palaamme tämän postauksen ensimmäisen kappaleen ravintolamaailma-analogiaan, siinä viite- kehyksessä olimme asemoineet itsemme ostoskeskuksen noutopöytäruokalan sijasta parhaita lähiraaka-aineita ja laadukkaita yhteistyökumppaneita käyttäväksi kortteli- bistroksi. Kerroimme strategiapäivässä, että liikeideamme on otettu vastaan yli odotuksen ja ennakoitua useampi asiakas on löytänyt palvelumme kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Olimme tohkeissamme itsestämme ja odotimme (ainakin minä odotin) hallituksemme ulkopuolisilta jäseniltä kehuja ja spontaaneja hurraa-huutoja. Saimme toki paljon kannustusta ja kiitosta, mutta saimme myös kritiikkiä ja kotiläksyjä. Olimme asemoineet itsemme kutakuinkin oikein, mutta olimme tyytyneet minimiin. Emme olleet osanneet vaihtaa perspektiiviämme. Emme olleet osanneet astua tarpeeksi rohkeasti asiakkaittemme saappaisiin. Vaikka puhuimme uudesta itsestämme, puhuimme yhä itsestämme. Me, me, me. Saimme laiskanläksyksi jatkaa persoonapronomien listaa pidemmälle. Meitä ei ole ilman teitä. Teitä ei ole ilman heitä. Emme tee ruokaa itsellemme. Emme tee sitä varsinaisesti edes asiakkaillemme. Teemme sitä asiakkaillemme, jotta heillä riittää energiaa ja oivalluksia palvella omiaan. Tiedämmekö me, mitä he odottavat?

Leave a Reply