Hetken tie on kevyt

No Comments

Työpäiviin on ollut taas muutaman kuukauden ilo herätä. Eilen aamulla hain Ullan ja Annan omista kodeistaan workshop-matkalle Espooseen. Tänään kävin Ritun kanssa pistokeikalla Porissa. Molempina päivinä neljä tuntia autossa. Joku voisi ajatella matkustamista ajanhukaksi. Minulle se on laatuaikaa parhaimmillaan. Paineetonta aikaa työkavereiden kanssa. Työasioiden sparrausta. Mielipiteiden ja kuulumisten vaihtoa. Jo ennestäänkin hyvin tuttujen ihmisen maailmankuvan syvempää ymmärtämistä. Kun tuntee paremmin, uskaltaa enemmän ja onnistuu varmemmin.

Huomenna vietän laatuaikaa keskenäni. Matkustan aamujunalla Helsinkiin ja iltapäivällä takaisin. Junamatkat ovat minulle viikon tehokkainta työaikaa. Matkalla on rauha purkaa alkuviikon rästityöt. Paluumatkalla tapanani on lukea Salon ja Turun välillä Kauppalehden printtiversio. Lehden selaaminen on luontainen siirtymä digimaailmasta slowlifeen, työstä vapaalle. Perjantain Helsingin matkan kohdalla vielä puntaroin oman auton ja junan välillä. Juna on ekologinen ja turvallisempikin, mutta perjantaisin on kiire kotiin viikonlopun viettoon ja egoistinen oman auton käyttö vapauttaisi julkisen liikenteen aikatauluista. Aikatauluja tärkeämpää on vapautua tuntemattoman tavoittelusta ja nauttia matkasta luotettavassa seurassa. Silloin tie on kevyempi kulkea.

”Jos se ei ole sinun tiesi, sitä on turha seurata.
Mutta jos se on sinun tiesi, on turha kulkea mitään muuta.”

Harvey Arden


Leave a Reply