Elokuun ei tarvitse yllättää lomailijaa

No Comments

Olen pärrännyt alkuvuoden tuli persiin alla. Työkuviot muuttuivat alkuvuodesta isosti. Olen lukenut jostakin, että työpaikan vaihdon on mitattu vastaavan stressitasoltaan avioeroa. Minulla ei ole onneksi kokemusta erosta, mutta koville työuran muutoksetkin ovat ottaneet. Työpäivät ovat venyneet ympäri kellon. Alkuvuoteen on mahtunut yksi kokonainen lomapäivä. Se ei ole ylpeyden aihe. Koen asiasta murhetta. Ystävien kokemusten vuoksi pelkoakin.

En minä ole aina sama. Ongelmanratkaisuissa olen luova, projektieni johtamisissa hämmentävän kurinalainen. Kuulen teidän pyörittelevän mielessänne termiä kontrollifriikki. Olette oikeassa. Olen tunnollinen ja organisointikykyinen. Vihaan yllätyksiä. En osallistu muiden järjestämiin seuraleikkeihin. Ahdistun hulluuden rajalle tilaisuuksissa, joissa on mahdollista yleisön mukaan ottaminen. Rakastan juhlia, kunhan järjestän ne itse. Kun tiedän yllätykset etukäteen.

Ensi viikon jälkeen lähden rakkaan vaimoni kanssa lomamatkalle. Meillä ei ole 11 päivän matkalle juurikaan suunnitelmia. Silti olen suunnitellut kaiken etukäteen. Matkadoku- mentit ovat järjestyksessä omissa appseissaan. Lomakohteen tapahtumat ja ravintolat on kartoitettu ennalta Tripadvisorista. Sitten kun olemme perillä, voimme elää ilman suunnitelmia. Lomakohteen layout on jo ennalta päässäni. Kun mieli tekee kaupungin parasta sushia, tiedän, mistä sitä saa. Löydän funikulaarille ilman karttaa.

Yllä oleva oli pitkä johdatus siihen, että lomalle jäämisenikin on täysin kontrolloitua. Teen aina kaiken samassa järjestyksessä. Viimeisen viikon ennen lomaa käytän valmistautumi- seen ensimmäiseen viikkoon loman jälkeen. Lomalla olen unplugged. Kun palaan, laitan johdon seinään ja soitto soi. Vapaa-aikani on täydempää, kun tiedän, ettei loman jälkeenkään tarvitse stressata, että mitäs nyt. Ei tarvitse paikata ennen lomaa tekemättä jättämisiä. Kun misaa raaka-aineet ennen lomaa, keiton saa lomien jälkeen nopeasti tulille.

 

Leave a Reply