Huutomerkki

No Comments

Kädentaitoni eivät riitä rakentamiseen. Maalaamiseen olen liian suurpiirteinen. Huonekaluista pidän, mutta en koskaan malttaisi ostaa uusia. Remontti on minulle kauhistus. Jos yhden seinän tapiseeraa, seuraava näyttää nuhjuiselta. Porttiteorian pelossa on parasta olla edes aloittamatta.

Ulkona ei ole juurikaan enempää toivoa. Lehtotonttimme vanhat, järkälemäiset tammet imevät ympäristöstä kaiken energian, veden ja valon. Virttynyt ja varreltaan lahonnut päivänvarjo on terassin aurinkoisessa kohdassa. Pitäisi löytää uusi, mutta sen pitäisi olla täsmälleen samanlainen.

Olen hyvä selittämään itselleni (ja muillekin), että minkään muuttumattomuus on tarkoin harkittu tyylilaji. Tavaraa tulee lisää, mutta vanha ei anna sille tilaa. Kasoilla on tilaa kasvaa ylöspäin. Ajallinen kerrostuneisuus näkyy konkreettisesti: Kirjakasat rakentuvat vanhemmista uudempiin.

Pidän kuitenkin jollakin tapaa sesongeista. Tänään purimme talven ja rakensimme tilalle kevään. Terassi sai kalusteet ja ruukkuihin vaihdettiin kuivuneiden callunoiden tilalle orvokkeja. Joskus oranssina loistanut päivänvarjokin tuntuu seisovan huutomerkkinä vasten pölystä pesemääni tuija-aidannetta. Kevät!

Leave a Reply