Palamme halusta, alamme alusta.

2 Comments

Tänään meiliini kilahti odotettu viesti Patentti- ja rekisterihallituksesta. Sain vahvistuksen uuden yhtiön nimestä ja y-tunnuksesta. Uusi yritys on siis pian valmiina aloittamaan. Toistaiseksi yhtiö on vain kuori unelmille. Vappuun mennessä se alkaa täyttyä yhteisistä arvoista ja tavoitteista; ilosta, luottamuksesta ja ihmisten välisestä ymmärryksestä.

En tiedä, millainen uudesta yrityksestä kasvaa. Mutta sen tiedän, että yrityskulttuuri tulee rakentumaan vain ja ainoastaan keskinäiselle luottamukselle, erilaisuuden arvostamiselle ja yhteisön – ja sen jäsenten – kehittymiselle. Se ei ole siiloutumaton vain sisäisesti, vaan se riisuu raja-aitansa myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan.

Jos haluat virittäytyä yhteiseen, positiiviseen tulevaisuuteen kanssamme, pysy taajuudella. Jos olet lukenut ennenkin blogiani ja siitä pitänyt, uskon, että olemme samalla taajuudella jo nyt. Pian on vappu. Silloin juhlitaan kevättä, hyvää suomalaista työtä ja uutta alkua.

2 Comments (+add yours?)

  1. Jussi Kylliäinen
    huhti 13, 2018 @ 11:14:57

    Hienoa Juuso! Täällä odotellaan jännityksellä vappua ja uuden alkua!
    Mukavaa aurinkoista perjantaita ja tulevaa viikonvaihdetta.
    Jussi

    Vastaa

  2. Markku Tauriainen
    huhti 13, 2018 @ 11:34:27

    Juuso Says =) en tiedä, millainen uudesta yrityksestä kasvaa. Mutta sen tiedän, että yrityskulttuuri tulee rakentumaan vain ja ainoastaan keskinäiselle luottamukselle, erilaisuuden arvostamiselle ja yhteisön – ja sen jäsenten – kehittymiselle.

    Luottamus on hyvä missio. Yrityksen kasvusta ja tulevaisuudesta pitää myös olla vahva visio. Se pitää laittaa paperille. Miksi? Se mitä olemme jo oppineet ja kokeneet löytyy aivoistamme. Itseasiassa näihin kaikkiin perustuu koko olemuksemme, myös mukavuusalueet. Nyt tarkkana! Ainoastaan uudet isot unelmat voivat käynnistää luovuutta ja uutta jota ei vielä ole. Pitää unelmoida rohkeasti, vapaasti ja isosti – nöin toimimalla käynnistämme aivojemme alitajunnan. Näin toimimalla nousemme uusiin sfääreihin ja kaikki entinen mukava ja tylsä rikkoontuu. Syntyy jotain uutta ja ainutlaatuista. Kannattaa tiedostaa, että elämä on rajallinen hetki. Varmuudella alle 100 vuotta. Ovatko isot unelmani tämän ainutlaatuisen elämänpolun arvoisia. Se mitä minulla on jäljellä ja miksi olen tällä planeetalla? Uusi yritys, uudet mahdollisuudet. Tehkää jotain järisyttävän upeaa =)

    Vastaa

Leave a Reply