Puolelta toiselle

1 Comment

Olen ollut aina myyjä. Opiskeluaikana myin käyttötavaroita, hedelmiä ja vihanneksia Keskossa, valmistuttuani omia ja kollegoitteni ajatuksia mainostoimistossa. Ensi viikosta lähtien siirryn pöydän toiselle puolelle ostajaksi. Millainen ostaja pesunkestävästä myyjästä tulee?

En kilpailuta

Olen osallistunut satoihin kilpailutuksiin ja voittanut niistä luultavasti suuremman osan kuin yksikään kilpailija. Tiimini on osallistunut vain kilpailutuksiin, jotka olemme halunneet voittaa. Emme ole tuhlanneet ruutiamme. Silti jokainen häviö on sattunut. Ja mikä pahinta, nykyiset asiakkaat maksavat aina turhat kilpailutukset. Siksi aion säästää kaikkien resursseja ja valita kumppanit kahdenvälisillä neuvotteluilla.

En siedä kilpailijoita

Olen hyvin luottavainen ja avoin. Siksi edellytän kumppaneilta sitä, ettei heillä ole kilpailevia asiakkuuksia. Luottamus lisää avoimuutta. Avoimuus lisää sitoutuneisuutta. Sitoutuneisuus tuloksellisuutta. Jos emme kelpaa ainoaksi asiakkaaksi omalta toimialaltamme, en ryhdy yhteistyöhön lainkaan.

En sitoudu myyjän prosesseihin

Uskon yhteistyön pitkäjänteisyyteen, mutta myös jatkuvaan herkkyyteen. Tiedän omasta kokemuksesta, että yhteistyön syvetessä myös sen tuloksellisuus kasvaa. Siitä huolimatta luotan projektiluonteisiin toimeksiantoihin. Niillä on alku ja loppu. Ne ovat tavoitteellisia ja mitattavia. Hyvä työ generoi hyvää työtä. Ennalta määritelty kuukausikohtainen hinnoittelumalli ei motivoi kuin myyjän controlleria.

En osta yhdeltä luukulta

Kun haluan päästä nopeasti ja helpolla, juoksen läpi supermarketin. Kun haluan laatua, teen hankintani omaan alaansa tiukasti keskittyneestä erikoiskaupasta. Oma työni on koordinoida erikoisliikkeiden tarjonnat ja valmistaa niistä herkullinen soppa. Kunnianhimottomasta hypermarketista saa helposti vain mikrolämmitettävää einestä. Sellaista en kaipaa. Arvostan enemmän laatua kuin määrää.

 

 

 

One Comment (+add yours?)

  1. Anne
    helmi 23, 2018 @ 07:41:31

    ”En sitoudu myyjän prosesseihin” – ihan valtavan hyvä periaate! Tunnen monen monta tapausta (…en tunnusta mitään :-)), kun ostaja onkin naimisissa myyjän kankeiden käytäntöjen ja pinttyneiden tapojen kanssa vuosikaudet. Eikä mitään ulospääsyä näköpiirissä ostamatta jotain vastaavaa taas toiselta myyjältä… näin se talous pyörii 🙂

    Vastaa

Leave a Reply