Elämäntyö

No Comments

Turun Sanomien kulttuurisivut kirjoittaa tänään laajalti näyttelijä Riitta Salmisen saamasta elämäntyöpalkinnosta. Näyttelijä lausuu jutussa omakohtaisesti:

– Omaa elämäntilannettaan ei pysty pakoilemaan, koska näyttelijän pitää pyrkiä rehellisyyteen ja avoimuuteen. Matkan varrella on ollut niitäkin hetkiä, kun olen toivonut, etten olisi näyttelijä.

Rehellisyys ja avoimuus ovat luonnollinen osa hyvinvoivaa organisaatiota alasta riippumatta, mutta luovilla aloilla niiden merkitys korostuu. Uskon, että meillä luovilla ei ole kykyä suojautua prosessien taakse. Joillekin meistä avoimuus on kahdensuuntaista ja kaiken läpäisevää.

Käyn vuosittain miltei kaikissa Turun kaupunginteatterin esityksissä. Olen jopa työskennellyt heidän seinänaapurinaan pari kolme vuotta, mutten silti tunnistanut Riitta Salmista kuin nimeltä. Olen nähnyt hänet lavalla lukemattomia kertoja. En ole nähnyt häntä. Olen nähnyt hänen roolihahmonsa. Se kertoo raudanlujasta ammattilaisuudesta.

Juttua lukiessani minut valtasi myös alakulo. Olemme Riitan kanssa saman ikäisiä ja taustallamme näkyi olevan yhtä pitkä työurakin. Itse en kuitenkaan tule koskaan saamaan keneltäkään elämäntyöpalkintoa. En tiedä kaipaisinko edes sellaista. On mukavampi antaa kuin saada. Pitäisi muistaa antaa enemmän.

Toisaalta, kun parikymmentä vuotta sitten irtisanouduin Bates Saatchi & Saatchin palveluksesta, sain Bates Interactiven koodaripojilta kultadublee-kellon, johon oli kaiverrettu: ”Palveluksistanne”. Se lienee ollut lämminhenkinen läppä, mutta kello on yhä tallessa vihreässä kotelossaan.

Leave a Reply