Anna heille valoa, sillä he eivät näe, mitä tekevät

No Comments

Ilmatieteenlaitos kertoi tänään, että Suomessa on useampia säähavaintoasemia, joilla ei ollut joulukuussa yhtään aurinkoista tuntia. Meillä Turussa aurinko oli sentään helottanut ruhtinaalliset kuusi tuntia. Samaan aikaan koko syystalvi on ollut havaintohistorian sateisimpia. Musta maa, märkä asfaltti ja paksu pilvipeite ovat luoneet viime kuukausiksi ainakin Lounais-Suomeen maakellarimaisen tunnelman. Tosin tässä yhteisessä kellarissamme katto vuotaa.

Tip-tip-tip.

Ajelin tänään iltaviideltä Kupittaanpuiston viertä. Edelläni hidasteli henkilöauto. Kuljettaja näytti olevan eksyksissä. Yllättäen edellä ajava alkoi vilkuttaa vasemmalle ja sinne se kääntyikin – puiston läpäisevälle kävelytielle. En syytä autoilijaa hänen virheestään. Oikean reitin löytäminen synkkyyden keskellä ei ole helppoa: Et erota tietä pientareesta, et päivää illasta. Epäilen, että tämä talvi on kultakaivos mielialalääkkeiden valmistajille. Prozac!

Pimeydessä on myös hyvä puolensa. Se herkistää meidät pienemmillekin valonpilkahduksille. Yksi suokkijoululauluistani on Tracey Thornin Joy. Siinä hän laulaa:

It’s because of the dark
We see the beauty in the spark

Jos kohtaat synkkyyteen vaipuneen, eksyksissä olevan lähimmäisen, on sinun velvollisuutesi ja mahdollisuutesi näyttää hänelle edes tuikullinen valoa. Se voi syntyä vaikka hymystäsi. Ja kun kohtaat valon, ole heijastin.

Leave a Reply