Joshua Tree

No Comments

Vietimme kymmenen päivän kaivatun loman. Mikä ihmisessä on, että pitää vetää itsensä työelämässä niin tiukoille, että loma tuntuu menevän palautumiseen?

Olin joulun alla väsyneempi kuin koskaan. Luulin, että koko joululoma menee makoiluksi. Mutta toisin kävi. Vietimme yhden kaikkien aikojen rentouttavimmista ja toimeliaimmista lomista koskaan. Ja mikä parasta, koko perhe oli mukana.

Matkustimme Kaliforniaan, jota helli poikkeuksellinen lämpöaalto. Päivälämpötilat olivat 25-30 asteessa. Näimme kaksi NHL-ottelua, kävelimme Tyynenmeren rannalla, söimme runsaita aamupaloja, uimme, kuntoilimme, kävimme Las Vegasissa, näimme upean Cirque de Soleil´n ”O”-shown ja tapasimme ystäviä.

Kaikki meni kuin Stömsössä.

Hassua sinänsä, että matkan suurin elämys oli automatka Mojaven autiomaan halki. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni Joshua Tree –metsän. Umpikuivassa maastossa ei näiden puiden lisäksi näkynyt muuta elämää. Armottomasta kuivuudesta versosi puiden myötä elämää. Vain puut erottivat autiomaan kuumaisemasta.

Mutta minua on nyt muutaman päivän ihmetyttänyt, miksi Joshua –puut pitävät toisiinsa etäisyyttä. En nähnyt matkan aikana kahta toisiinsa turvautunutta puuta. Ne pitivät toisiinsa vähintään kymmenien metrien turvallisen välimatkan.

Ehkä Joshua Tree –metsät koskettivat minua juuri siitä syystä, että puut olivat jotenkin hyvin inhimillisiä.

 

 

Leave a Reply