Miksi jonkun toisen aika on arvokkaampaa?

No Comments

Heräsin tänään lauantaina kuudelta tekemään töitä. Kello ei soinut. Kunhan heräsin. Virkku kun olen. Tein kolme ja puoli tuntia töitä, vaikka kollegani eilen lähtiessäni painokkaasti korosti, että hän tekee. Hähhää! Tein tuhmaa ja ehdin ennen häntä.

Turha silti kehua minua marttyyriksi. Marttyyri on ihminen, joka kärsii vakaumuksensa puolesta. Minä en kärsinyt. Työkaverin auttaminen toi minulle silkkaa ja puhdasta iloa. Ja vaikka vastavuoroisuus ei saa olla auttamisen draiveri, tiedän saavani palveluksen takaisin.

Olisiko työkaverin auttaminen ollut (vieläkin;) ylevämpää, jos olisin jättänyt kertomatta siitä? Kyllä varmaan. Riippuu, minkä väristen linssien läpi asiaa katsoo. Tai mihin suun- taan katsoo. Älkää katsoko minuun. Katsokaa kollegaani, jota ette tunne. Minä tunnen. Se, että yritän auttaa häntä, kun muutenkin herään aikaisin, ei ole minulta pois. Mutta se voi olla merkittävästi lisää hänelle. Hänkin on kiintiönsä tehnyt. Se, että yritin auttaa, ei ole huomiohakuisuuttani. Miksi nykyään niin usein tulkitaan, että apu ei voi olla pyyteetöntä? Apua saa antaa ja ottaa vastaa ilman huonoa omaatuntoa. Joskus on hyvä pysähtyä miet- timään, voisiko olla avuksi. Useammin olisi hyvä rohkaistua ja myös pyytää apua. Niin usein saa sitä, mitä tilaa. Ja kyllä, tuon edellisenkin lauseen voi tulkita myös positiivisesti.

Photo by Andrew Rich / Getty Images

Leave a Reply