Hetken vielä tämä puoli maailmaa

No Comments

En osaa kadehtia heidän vaurauttaan. En heidän lahjakkuuttaan. En kauneuttaan. En edes nuoruuttaan. Sanni, Robin, Ana Tude. Mitä heitä nyt on. Nuoria, kauniita ja rohkeita. Rohkeita. Kadehdin heidän rohkeuttaan. He ovat kivunneet elämänsä rollercoasterissa huipulle ja malttavat jäädä tauolle. Mikä kiusaus olisikaan antaa mennä! Mikä kurinalaisuus ymmärtää jättää se tekemättä. Kun Sanni laulaa vainelämää-version Juha Tapion biisistä Kelpaat kelle vaan, se todella menee ihoni alle. Ymmärrän kaiken, mitä hän laulaa. Uskon kaiken. Vaikka sanon, etten juurikaan kadehdi, ehkä kuitenkin kadehdin. Kadehdin taiteilijuutta. Olen syvissä vesissä viihtyvä taitelijasielu, joka on jäänyt busineksen vangiksi. Jokainen kvartaali on tärkeä. Tulkinta on sivuseikka. Säv., san., sov. ovat vain excelien rivejä. Karrikoin tunnekuohussani, koska olen kateellinen. Kadehdin taiteilijaelämää. Kadehdin vaaran tunnetta. Kadehdin epävarmuuden sietäjiä. Mitä sinä siellä esität, kuulen monen ajattelevan. Tiedän, että moni kokee oikeutetusti täysin toisin. Vaihdetaanko rooleja päiväksi? Ehkä päivä riittää meille molemmille. Se voisi kuitenkin olla hyvä päivä. Tärkeä päivä. Anyone?


Leave a Reply