Huumeet tuovat väriä elämään

9 Comments

En todellakaan aio koskaan lukea Jere Karalahdesta kirjoitettua romantisoitua elämänkertaa. Jo pelkät ”kirja-arvostelut” saavat minut voimaan pahoin. En voi ymmärtää median kaksinaismoralismia. Klikkiotsikoiden kiimassa ympäristölleen ja yhteiskunnalle vaarallisen, laittomiin huumeisiin monitasoisesti addiktoituneen keskinkertaisen räyhäurheilijan teot romantisoidaan.

”Jere halusi nauttia värikkäästä elämästä”

Otteet kirjasta kertovat siitä, miten jo alaikäisenä alkoholisoitunutta ja vaarallisten huumeiden käytön aloittanutta Karalahtea provosoidaan työnantajan järjestämissä kosteissa juhlissa. Luulisi urheiluseurankin etiikkaan työnantajana ja kasvattajana kuuluvan päihdeongelmaan puuttumisen – ei sen ruokkimisen. Vuotta vanhassa Ylen haastattelussa avautuu myös Karalahden lähipiirin säälittävyys. Jere Karalahti kertoi käyneensä isänsä kanssa asiat läpi miehekkääseen tapaan:

”Mentiin isoveljen kanssa faijalle kylään ja kaivettiin vodkapullot pöytään ja painittiinkin vähän”

Miten Jeren isä olisikaan voinut tunnistaan poikansa huumeriippuvuuden. Hänhän vain työskenteli Helsingin poliisissa ja tutki – aivan oikein – huumerikollisuutta.

En tunne kovastikaan jääkiekkomaailmaa. Ihmettelen kyllä, että onko joukkueilla joku kirjoittamaton yhteinen ohjesääntö, että tavalla tai toisella mediahuomiota keräävä profiilipelaaja saa elää itsetuhoisesti ja työilmapiirinsä myrkyttäen. Millaista vastuuta osoittaa työnantajalta, että se päästää junioreiden kanssa pukukoppiin harhaisen piripään?

” Edelleen samat neljä tyyppiä mölisivät vieressäni. Tiesin, että näky ei ollut totta. Ei siinä sohvalla oikeasti istunut ketään, mutta en silti uskaltanut olla osallistumatta keskusteluun.”

Nyt uransa lopettanut Karalahti pohtii paluuta kaukaloon. Tällä kertaa valmentajaksi. Onneksi omat lapseni eivät ole enää siinä iässä, että he voisivat altistua värikkään elämän karaiseman valmentajan opeille. Karalahti kysyy kirjassaan itse itseltään, että pitäisikö jotakin katua:

”Mitä pitäisi katua? Sitäkö, että nautin elämästäni, elin hetkessä ja menetin NHL-uran?

Narsistinen narkki tai perusalkoholisti ei ymmärrä edes sitä, että hän ei pilaa vain omaa elämäänsä. Hän pilaa myös rakkaidensa ja läheistensä elämän. Hän elää hetkessä, hänen läheisensä jatkuvassa pelossa.

  • Kursivoidut tekstit ovat lainauksia Aki Linnanahteen haamukirjoittamasta Karalahden rujon rehellisestä elämänkerrasta. Vodkapullo-paini -sitaatti Ylen haastattelusta.


9 Comments (+add yours?)

  1. Maija Palonheimo
    loka 06, 2017 @ 12:34:33

    Tämä on Juuso erinomaisen tärkeä kirjoitus. Hienoa, että kirjoitit!

    Vastaa

  2. Sara Nuortie
    loka 09, 2017 @ 09:23:54

    Just näin, miksi ihmeessä huumeiden käytölle pitää hakea hyväksyntää itseään viihdyttävien julkimoiden kautta. ”Vain harmitonta hörhöilyä” tai ” kun on niin kovat paineet” – eivät ole selityksiä huumeidenkäytölle, vääristyneelle minäkuvalle ehkä. Karalahdesta ja Sillanpäästä ei ole esikuviksi.

    Vastaa

  3. Ville
    loka 10, 2017 @ 19:07:20

    Onko Karalahti mielestäsi keskinkertainen räyhäurheilija? Kuinka moni keskinkertainen urheilija pääsee NHL:ään? Kyseessä lahjakas entinen huippu-urheilija.

    Vastaa

    • juuso
      loka 11, 2017 @ 04:23:33

      Vaikea sanoa lahjakkuudesta, jos mies on ollut koko uransa doupattu.

      Vastaa

  4. Jani H
    loka 11, 2017 @ 04:28:33

    Painavasti pistetty, hyvä ja tärkeä näkökulma.

    Vastaa

  5. Minnakoo
    loka 12, 2017 @ 14:13:51

    Olen Juuso kanssasi täysin samaa mieltä. Karalahti ei ansaitse pienintäkään julkisuutta.

    Vastaa

  6. Janni
    loka 13, 2017 @ 05:13:08

    En voi ymmärtää, miten joku voi kirjoittaa blogitekstin kirjasta, jota ei ole lukenut… Itse en lähtisi kirjoittamaan mitään ”faktatekstiä”, jos pohjana jutulle on muutama lyhyt haastattelu ja keltaisen lehdistön kirjoittamat jutut. Suosittelen lukemaan kirjan. Se ei millään tavalla romantisoi huumeiden käyttöä pikemmin päinvastoin. Näyttää miten karu se maailma on ja miten huippu-urheilija sössii niin uransa kuin elämänsä. Itse ajattelin ennen kirjan lukemista, että Jere on varmaan ihan ok tyyppi ja lehdet nyt kirjoittaa mitä kirjoittaa, mutta kirjan lukemisen jälkeen olen täysin toista mieltä. Ei mitään ihailua edes hänen urheilu-uraansa kohtaan. Kamala mies, joka toivottavasti osaisi tulevaisuudessa olla satuttamatta läheisiään.
    Sulla on mielenkiintoinen toi sun motto ”my life is based on a true story”. Ihan naurattaa lukea se, kun kirjoitat blogipostauksen perustuen keltaisen lehdistön kirjoituksiin. Lue kirja ja kirjoita teksti sen jälkeen.

    Vastaa

    • juuso
      loka 13, 2017 @ 08:35:07

      En lue. Mielipiteeni on rakentunut vuosien mittaan. Postaukseni tarkoitus oli luoda nuorille ja heidän vanhemmilleen lähdekritiikkiä siitä, ettei kuka tahansa ole kelvollinen idoliksi. Jos itse olet lukenut kirjan ja siitä saanut voimaa itsellesi, kirja, sen aihe ja tematiikka ovat sinulle oikeita. Minulle ne ovat vääriä.

      Vastaa

Leave a Reply