Eikö elämässä riitä mikään

No Comments

Olen tälläkin viikolla ajanut eessus taassun ykköstietä. Vakionopeudensäätimeen 126 km/h ja menoksi. Liikennevirta soljuu mukavasti. Talouden nousun näkee siinä, että rekkoja riittää ohitettavaksi matkan varrella kymmeniä. Yksi asia kuitenkin ihmetyttää: Turun ja Helsingin välillä on tunneleita, joissa nopeusrajoitus on laskettu sataan kilometriin tunnissa. Lasken silloin nopeuden lain sallimalle tasolle. Mutta tunneleissa ohituskaistaa posotetaan ohi reilua sataakahtakymppiä. Ihmiset, joku tarkoitus niillä nopeusrajoituksilla on! Ohittavat autot ovat usein tyyliltään niitä ruosteenraiskaamia, jotka eivät välttämättä mene katsastuksesta moitteitta läpi.

——-

Liikkumista koskee viikon toinenkin huomio. Ruutukaava-alueella siirtyminen palavereihin on mukavaa tehdä kollegoiden kanssa kävellen. Raitis ilma nostaa tunnelmaa ja kävely sykettä. Matkalla on luontevaa käydä läpi presentaation runko ja vaihtaa kuulumiset. Tiimi virittyy kohtaamiseen kuin huomaamatta. Paluumatkalla on aikaa purkaa palaverin anti. Käytännöllistä ja kunnollista.

——-

Joku aamu kuuntelin matkalla tapani mukaan autoradiota. Elämän sivuraiteelle ja työttömyyteen ajautunut The Leavingsin Leevi kysyi Elinaltaan toimintaohjeita:

Eikö elämässä riitä mikään
Eikö hellittäisi hetkeksikään mieletön kierre

Itselläni työtä on liiaksi. Mieletön kierteeni on eri päässä akselia kuin Leevillä. Siinä välissä on valtaosa ihmisistä, jotka kärsivät kierteen sijaan yksitoikkoisuudesta. Miksi tylsää arkea oppii arvostamaan vasta, kun se on väännetty mutkalle?


1200px-Blue_Three-Twist_Knot

Leave a Reply