Älkää tulko sanomaan

No Comments

Olen ollut kova poika juoksemaan. Viime keväänä iski kiusallinen rasitusastma, joka teki juoksemisesta miltei mahdotonta. Pariakin piippua kokeiltiin, mutta eipä ollut niistäkään apua. Juoksuharrastuksen hiipumisen myötä paino alkoi nousta. Muutama kilo on tullut lisää. Mutta ei hätää, nyt astma on mystisesti hävinnyt. Henki kulkee taas ja juoksukin – ainakin lämpimissä sisätiloissa juoksumatolla.

Ajattelin, että olisi hyvä päästä eroon ylikiloista ja googlailin muutamaa hyvää ravintosuositusta. Kenelle ne on tarkoitettu? Ne ovat selkeästi suunniteltu ihmisille, joilla on mahdollista tehdä työtä kahdeksasta neljään ja siihenkin väliin osuvat tunnit ovat ennalta-arvattavia. Jotain pitäisi syödä kolmen tunnin välein. Kaltaiselleni paikasta toiseen vipeltävälle touhupepulle tällaiset säntillisyyttä edellyttävät ohjelmat eivät sovi.

Keskiverto työpäiväni koostuu palavereista, siirtymisistä ja yllättävistä tulipalojen sammuttamisista. Välipalani eivät saisi nauttia katkeamattomasta kylmäketjusta suhaillessani Suomea edestakaisin. Ovatko ruokavalioiden suunnittelijat miettineet, miten vähärasvainen broilerinrinta ja puolikas greippi kuljetetaan läppärilaukussa tuoreena ja miten se syödään Tupperware-kiposta kälyisellä parkkipaikalla.

Miksen sitten tee itselleni armeliaampia aikatauluja? Se on hyvä kysymys, eikä siihen ole hyvää vastausta. Koen olevani työyhteisölleni esimerkki. Yritän olla hyvä esimerkki. Jos hidastaisin tahtia, muutkin hidastaisivat. Jos yrittäisin vähemmän, saisimme vähemmän onnistumisen mahdollisuuksia. Älkää sanoko minulle, että hautausmaalla on paljon korvaamattomia ihmisiä ja ettei sota yhtä miestä kaipaa. Tiedän kaiken tämän. Eikä tämä mikään yhden miehen sota olekaan. Halusin vain syödä hiukan terveemmin.

tupper-con-separaciones-2

Leave a Reply