Menetetty mahdollisuus

No Comments

Oikaisen 3-4 kertaa viikossa Kampin kauppakeskuksen läpi. Narinkkatorilta ensimmäiset liukuportaat toiseen kerrokseen ja siitä Fredalle. Tai toiseen suuntaan. Joskus harvoin ostan Starbucksista mukaani kaakaon. Pari kertaa kuussa – kuten tänään – käyn vitoskerroksessa lounaalla. Olen kauppakeskuksen keskiostosta rajusti laskeva asiakas. Tänään minulla oli muutama minuutti ylimääräistä aikaa ja päätin ostaa yskäntabletteja kutiavaan kurkkuuni. Minulla ei tosin ollut aavistustakaan, onko Kampissa apteekkia ja jos on, niin missä.

Muistin kuitenkin, että matkani varrella, liukuportaiden yläpäässä on infopiste. Ilokseni se oli miehitetty ja jonoton. Päätteellä istui viehättävän näköinen tyttö. Kysyin häneltä, missä lienee apteekki. Hän nosti vasemman kätensä, osoitti Fredan suuntaan ja sanoi: ”Tuossa päässä, kerros alempana.” Käden ojennus oli huoliteltu ja elegantti. Kuten rakenne- kynnet. Asiakaspalvelutilanteen aikana hän ei kuitenkaan malttanut nostaa oikeata kättään näppikseltä eikä katsettaan ruudusta. Kohtaamisemme jäi vaillinaiseksi. Tämän päiväisen turhautumiseni vuoksi seuraavalla kerralla  lääpin luultavasti keskenäni infotaulua.

Vähän jäi harmittamaan kauppakeskuksen puolesta. Asiakkaana suorastaan tarjouduin ostamaan lisää. Mutta minulle ei suotu edes katsetta. Ei ole ihme, että kivijalkakaupat nääntyvät verkon rutistuksessa, kun edes oven avanneita ei huomioida. Retargetoitu banneri on infotyttöön verrattuna suorastaan ystävä. Itse vannon kohtaamisten nimiin. Voin hyvinkin matkustaa 8-10 tuntia yhden lyhyen palaverin vuoksi. Pakon edessä GoToMeeting, Skype ja Hangouts ovat ihan jees, mutta minä haluan aistia tunnelman kokonaisvaltaisemmin. Pelkkä digitaalisuus ei minulle riitä. Jokainen kohtaaminen on minun hetkeni. Se on myös sinun hetkesi.


Businessman on video conference with her colleague in office job

 

Leave a Reply