Työyhteisönkin tulee puolustaa arvojaan

No Comments

Hallituskriisi ei ole vihdoin talouskasvuun päässeelle Suomelle todellakaan tavoittelemisen arvoinen asia. Pitkään jatkuneen takkuisuuden päättyessä kukaan meistä ei kaipaisi jarrua positiiviselle kehitykselle. Mutta on kriiseissä usein jotain hyvääkin. Niin tälläkin kertaa. Se on nostanut keskusteluun yhteiset, länsimaiset arvomme.

Valtionvarainministerimme Petteri Orpo kirjoitti tänään blogissaan hallituskriisin taustoista: Puolustamme ja edellytämme kaikkien yhdenvertaista kohtelua. Haluamme yhteiskunnan, jossa kenenkään tausta ei yksinään saa määrätä, mitä hänestä voi tulla. Avoin ja positiivinen asenne toisiimme sekä ympäröivään maailmaan tekee Suomesta ainutlaatuisen, hyvän maan.

Tunnistan Petterin arvot. Olen onnekas, että saan tehdä töitä organisaatiossa, jossa jokaista kohdellaan tasavertaisesti. Emme kysele taustoja tai kansallisuutta. Tai kysymme kyllä, silkasta mielenkiinnosta. Ikä on vain numero: 19-vuotiaalla harjoittelijalla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin 59-vuotiaalla seniorisuunnittelijalla. Vaikka itse olenkin johtaja, tiimissä olen aina tasaveroinen jäsen. Avoin ja positiivinen asenne toisiimme sekä ympäröivään maailmaan tekee meistä ainutlaatuisen, hyvän yrityksen.

Pikavoittojen huumassa arvoista olisi joskus houkutus tinkiä. Mutta emme tee sitä. Yhteinen arvopohja on yhteisön tärkein pääoma. Arvot kertovat yksilölle, mikä on tavoittelemisen arvoista ja motivoi siihen johtavaan toimintaan. Arvot ohjaavat yrityksen toimintaa, haluttiinpa sitä tai ei. Miksi emme siis kulkisi samaan suuntaan?


Näyttökuva 2017-6-12 kello 20.08.17

 

 

Leave a Reply