Uudessa valossa

No Comments

Kun kaapeista siivoa pois turhan ja järjestää jäljelle jäävän, olennainen on helpommin löydettävissä. Aina kun hankkii yhden uuden, olisi syytä laittaa yksi vanha kiertoon. Sama pätee työnteossa. Jos käyttöön otetaan joku uusi työkalu tai raportointimetodi, sen käytön juurruttamiseksi olisi syytä päästä eroon osasta vanhoja. Ylitsepursuavasta pakista ei jaksa edes alkaa etsiä tilanteeseen sopivaa välinettä taikka salasanaa.

Pahinta on organisaatioiden sisäinen viestintä. Siihen eivät Marie Kondōn huumaannuttavat järjestelyopit näytä purevan. Jokainen työviikko alkaa, täyttyy ja päättyy tapetiksi muuttuneella tauhkalla, jonka lukuarvot ovat romahtaneet jo neljä tuotantokautta sitten. Mutta silti viestikentissä soivat vanhat coverit ja uusiakin yrittäjiä tuntuu koelauluihin riittävän. Miksi? Koska sisäinen viestintä on nopein tapa delegoida asia pois omista käsistä. Sillä voi paaluttaa mahdollisuuden jälkiviisauteen. Mitä minä sanoin? Mutta ennen kaikkea: sisäinen viestintä ei maksaa muuta kuin aikaa. Ja aikaa on rajattomasti. Viesti seuraa taskussa kätevästi vaikka vanhenpainiltaan tai ruokaostoksille. Mitä vapaa-ajallaan nyt muutakaan?

Jos jokaiselle viestille määritettäisiin hinnaksi vaikka 10 c/lähetys/vastaanottaja ja kertyneet varat kohdistettaisiin esimerkiksi henkilökunnan koulutukseen, nappaisimme monta kärpästä yhdellä päätöksellä: viestit erottuisivat, niitä arvostettaisiin, niitä luettaisiin, ne vaikuttaisivat – ja henkilökunta oppisi multiploidun koulutusbudjetin ansiosta uutta. Uuden oppimiseen konmarittaminen ei päde. Tietoa ja taitoa voi aina hankkia lisää. Uusi saa vanhatkin opit uuteen valoon.

 

bb2da0f20

Leave a Reply