Vastakohdat eivät täydennä toisiaan

No Comments

Viime viikolla minulla oli suuri ilo päästä osallistumaan Suomen Bocuse d´Or –kilpailutiimin viiden ruokalajin illalliselle Ravintolakoulu Perhon kilpailukeittiössä. Kokki Eero Vottonen ja hänen assistenttinsa Miikka Manninen tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen herkullisella ruuallaan ja kauniilla esillepanoillaan. Tätäkin suuremmin minuun vaikutti tiimin keskittyneisyys.

Maailman arvostetuimman kokkikilpailun finaali järjestetään Lyonissa vasta tammikuun lopussa, mutta Vottonen ja Manninen treenaavat kurinalaisesti kuutena päivänä viikossa, jopa 12 tuntia päivässä. Tämä kaikki tapahtuu muutaman neliön kuumassa keittiössä.

If You can´t stand the heat, get out of the kitchen.

Suomi on mukana kokkien maailmanmestaruuskilpailussa kolmattatoista kertaa. Paras sijoitus tähän mennessä suomalaisilla on Matti Jämsénin neljäs sija viime kaudelta. Vottosta ja Mannista tyydyttää vain voitto.

”Loppukilpailuun on turha lähteä hakemaan kokemusta.”

Seurasin lähietäisyydeltä työparin työskentelyä. Luotto oli molemminpuolinen. Erityisen ilahtunut olin siitä kilpailusäännöstä, että työparin assistentin tulee olla alle 23-vuotias. Voiko olla parempaa tapaa välittää hiljaista tietoa ja intohimoa kuin saada samaan tiimiin sekä mestari että tulevaisuuden tähti? Vastakohdat eivät täydennä toisiaan. Ikäero ei ole vastakohta, sukupuoli ei ole vastakohta, rotu ei ole vastakohta, uskonto ei ole vastakohta. Tärkeämpää – kuin yrittää löytää työtiimeissä toisiaan täydentävät tekijät – on löytää ne yhdistävät. Kunnianhimo ja keskinäinen arvostus yhdistivät tätä kilpakaksikkoa. Se oli Vottosen ja Mannisen tiimin umami.

 

Näyttökuva 2016-6-13 kello 20.32.06

Leave a Reply