Virheen pelko estää onnistumisen

No Comments

HILMA on työ- ja elinkeinoministeriön
ylläpitämä maksuton, sähköinen julkisten
hankintojen ilmoituskanava, jossa julkaistaan
ilmoituksia EU-laajuisista sekä kansallisista
hankinnoista suomen tai ruotsin kielellä.
Osallistumme useammin kuin kerran
kuukaudessa HILMA-kilpailutukseen,
joten olemme hyvin rutinoituneita palvelun
käyttöön. Valtaosa (95 %) kilpailutuksista on
erinomaisesti järjestettyjä. Niiden tavoitteena
on löytää paras mahdollinen yhteistyökumppani.

Tänään saimme hylkäävän päätökseen yhteen

osallistumiseemme. Aina ei voi voittaa, mutta
tällä kertaa hylkäyksen syy oli oikeustajun
vastainen. Tarjouksemme oli täydellinen
lukuun ottamatta sitä, että yrityksen perustietoja
kartoittavaa lomaketta ei ollut täytetty
asianmukaisesti.

Tiedot oli täytetty täysin ohjeiden mukaisesti,

lukuun ottamatta sitä seikkaa, että olimme
kopioineet liitteenä olleesta word-lomakkeesta
otsikot ja vastanneet niihin eri pistekoolla,
palstaleveydellä ja tekstityypillä kuin
liitteeseen oli asetettu perusarvoksi. Liitteen
sarakkeiden leveys oli poikkeuksellisen kapea,

kolmasosa A4:n leveydestä ja riviväli oudon pomppiva,
joten lukijaystävällisyyden vuoksi taitoimme
vastauksemme leveämpään palstaan. Seurauksena
hylkäys. Tarjouksen sisältö ei ollut tärkeä, vain
sen muoto.

Kilpailutusta hoitava virkamies ei tehnyt

hylätessään virhettä. Mutta hänellä ei ollut

myöskään
rohkeutta tulkita hölmöä säädöstä joustavasti.
Maailmamme ei kaadu muutamaan kymmeneen
kilpailuvastauksen valmisteluun menneeseen
turhaan työtuntiin. Enemmän harmittaa se, että
joku saa palkkansa tehdessään työtä, jonka
keskeinen päämäärä on pänkkäpäinen virheiden
välttäminen – ei onnistumisten tavoittelu.

 

Näyttökuva 2016-6-7 kello 19.56.03

Leave a Reply