Pari ylimääräistä askelta

No Comments

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi siirtää huomiseen mitään, minkä voi tehdä jo tänään. Pihamme suojelluista puista karsittiin lauantaina muutama kuutio oksia. Vaihtolava saatiin paikalle vasta maanantaina. En malttanut töiden jälkeen mennä edes sisälle ennen kuin aloin jo runnoa oksia lavalle. Tänään hain peräkärryllisen sepeliä ajotiellemme. Sama juttu. Kaikki leveäksi samoin tein. Lopuksi vielä pesin sepelin puhtaaksi pölystä vesiletkulla. Pölyinen ajotie näyttäisi keskeneräiseltä.

Sama vika työelämässä. En osaa jättää töitä marinoitumaan työpöydälle. Siellä niillä olisi ainutlaatuinen mahdollisuus hautautua unohduksiin. Ikävimmät työt pyrin tekemään alta pois ensimmäisenä. Mukavat työt ovat kuin jälkiruoka. Ne jaksaa aina.

Arki on aika kiireistä. Päivät muistuttavat toisiaan. Tarkemmin ajatellen niissä ei ole mitään yhtäläistä. Tärkeintä on liike. Syke ei saa sammua. Ensi viikko on hauska poikkeus poikkeusten täyttämässä työelämässäni. Matkoja, tapaamisia, uusia ihmisiä. Paikallaan pysyminen tappaa luovuuteni. Uutta ei synny työpöydän ääressä. Ainutlaatuiset oivallukset syntyvät törmäyttämällä.

En halua – enkä edes osaa – olla Vladimir tai Estragon. En halua odottaa jotakin tapahtuvaksi huomenna. Kokemuksesta tiedän, että eivät ne godotit huomenna tule. Hakea ne pitää. Ja vaikka se lopulta tulisivatkin, ei ole mitään haittaa mennä puolitiehen vastaan. Johtajuus on sitä, että jaksaa vielä silläkin matkalla ottaa muutaman askeleen enemmän.

 

Näyttökuva 2016-6-2 kello 20.23.48

 

Leave a Reply