Ylellisyys

No Comments

Ranskalainen filosofi Jean Baudrillard nousi maailmanmaineeseen 1970-luvulla kulutusyhteiskuntaan kriittisesti suhtautuvana ajattelijana. Hän korosti sitä tosiasiaa, että korkeammaksi koetun elämänlaadun tavoittelu on tehnyt monista aiemmin kaikkien saavuttamista ja ilmaisista asioista harvinaisuuksia. Aika, tila, puhdas ilma ja hiljaisuus alkoivat olla vaikeasti saavutettavissa jo viisi vuosikymmentä sitten.

Jos joku niin haluaa, hyllyt notkuvat samppanjaa ja merkkilaukkuja. Sen sijaan esimerkiksi hiljaisuuden tavoittaminen on työn takana. Arkena emme pääse yleensä muutamaa metriä kauemmas pärisevistä ja piippaavista päätelaitteista. Autokin antaa tunnin aikana lukemattomia äänisignaaleja. Kodinkoneet, jakeluautot, liiketunnistimet…

Heräsin tänään – kuten aina – 06:55. Avasin takaoven ja kuuntelin hiljaisuuden ääniä. Digitaalinen äänimaailma ymmärsi kerrankin antaa tilaa kyyhkyjen kujerrukselle, Pitkältäsalmelta kuuluvalle sisäperämoottorin putputukselle, sateen ropinalle. Heräävän kaupungin autoliikenteen äänetkin kuuluivat kuin harson läpi. Kaksi ja puoli tuntia ilman ensimmäistäkään häiritsevää ääntä. Priceless. Kuka keksi piippauksen?

Näyttökuva 2016-5-14 kello 9.31.36

 

 

Leave a Reply