Kolme äitiä

No Comments

Olen saanut seurata läheltä kolmenlaista äitiyttä. Se on opettanut paljon. Kaiken.

Isänäitini eli lapsen silmin vimmaisesti. Helppoa hänen ikäluokkansa naisten elämä ei ollut. Sotaleskeys, pikkupoikien yksihuoltajuus, uusi avioliitto, uudet lapset, uusi leskeys. Tuntui, että hän oli saanut vastoinkäymisistä energiaa. Hän eli 90-vuotiaaksi sairastamatta edes flunssaa. Muistan, miten hän ei vanhanakaan käyttänyt sukkia edes talvipakkasilla. Hän oli auttamaton hätyri. Perunat olivat aina raakoja, kun hän ei malttanut keittää niitä kypsäksi. Haravointi oli turhaa, koska myyrillekin piti olla ruokaa. Hän tapetoi vanhana mummona olohuoneensa. Yksi vuota oli ylösalaisin. ”Mitä väliä”, hän sanoi, ”lyödään siihen taulu päälle.” Hänellä oli tarmoa osallistua yhteisten asioiden hoitoon. Hän yli elokuvamaisella tavalla hyvin erikoinen. Muistan kun hän varmasti pitkälti yli 80-vuotiaana keskusteli veljensä kanssa siitä, että heidän vanhemmillaan ei vieläkään ole hautakiveä. ”Ei niin”, molemmat nauroivat vesi silmissä, ”se oli sinun tehtäväsi hankkia”, kummankin osoittaessa sormella toistaan. Israeliin toiviomatkalle lähtiessään hän nauroi, ettei kai matkasta nyt haittaakaan ole, jos Jumala kuitenkin on olemassa. Olen perinyt häneltä suuren osan luonteestani.

Oma äitini on kaikkea muuta. Eilen kävimme vanhempieni luona äitienpäivätervehdyk- sellä. Puutarha on viimeistä piirtoa myöden täydellinen. Myyrillä ei ole syötävää. 70-luvun funkkista edustava kotitalomme on kuin pakasta vedetty. Kaikki on loistokunnossa. Maali ei hilseile, rikkaruohot eivät rehota, villakoirat eivät löydä elintilaa. Jos ei tietäisi kuka talossa asuu, ei aavistaisi siellä asuvan yli 80-vuotias pariskunta. Sitä ei ymmärtäisi edes keittokirja- ja levyhyllyä plaratessaan. Ei ruoka- tai kahvipöytään istuessaan. Äitini teki työuransa pankkivirkailijana. Hän oli työssään paras mahdollinen. Hänellä on yksi poikkeuksellisen arvokas luonteenpiirre: Hän ei koskaan – ei koskaan – arvostele ketään hänen ulkonäkönsä, sukutaustansa, syntymävammansa tai minkään ulkoisen perusteella. Hän kohtelee kaikkia tapaamiaan ihmisiä samalla tavalla. Hän on hyvin oikeudenmukai- nen. Hän on antanut minulle parhaan mahdollisen mallin suhtautua lähimmäisiini.

Olen asunut reilut 25 vuotta lasteni äidin kanssa. Hänellä on valtavan tuuheat hiukset. Se on jotenkin enne, sillä minun mieleeni ne tuovat leijonanemon (vaikkakin tiedän, että se tuuheaharjainen jellona onkin uros;) Vaimoni on ollut lapsilleni unelmaäiti: tasapainoinen, värikäs, ahkera. Hän uskaltaa ottaa kontaktia, vaikka onkin hyvin tunteellinen. Hän on aina jaksanut kannustaa poikiamme ja silloin harvoin, kun rakkautemme hedelmät nuorena töppäilivät, ensin hän hoiti ongelman, sitten keskusteli siitä. Hän ei koskaan hermostu keskellä kriisiä. En voi olla ihailematta hänen kriisinhallintakykyjään. Hienointa on ollut huomata hänen äitiytensä suuruus. Kun pojat ovat jo vuosia seurustelleet ihanien tyttöjen kanssa, hän ei ole koskaan ollut hetkeäkään mustasukkainen omista pojistaan. Hän ei ole koskaan opettanut miniöitään. Hänellä on terve itsetunto eikä hänen tarvitse koskaan korostaa sitä muiden kustannuksella. Hän on viisas ja kaunis. Hän on paras äiti lapsilleni.

 

Näyttökuva 2016-5-8 kello 8.44.23

Leave a Reply