Vuoden isät

No Comments

Näin isänpäivän alla lehdissä on tarinoita palkituista isistä, joilla kahdeksan oman lapsen lisäksi riittää rakkautta myös sijaisvanhemmuudelle tai vammaisten lasten hoitokodille. Nämä palkitut isät ovat taatusti tunnustuksensa ansainneet. Itse koen tällaisessa isyys-viitekehyksessä riittämättömyyden tunnetta. Oma aikani ei tunnu riittävän edes kahdelle lapselleni.

Olen kuitenkin törmännyt upeisiin isiin poikieni urheiluharrastuksissa. Kentän laidalla olen oppinut tuntemaan isiä, joihin tuskin olisin törmännyt missään muualla. Yksi upeimmista on jalkapallovalmentaja, joka jaksoi omien perhekiireittensä keskellä viettää neljää iltaa viikossa kentän laidalla. Koskaan hän ei korottanut ääntään. Hänen ei tarvinnut. Hän ansaitsi arvostuksensa oikeudenmukaisuudellaan. Hän noudatti itse omia periaatteitaan.

Niin tappion kuin voitonkin hetkellä hän korosti joukkueelleen aina vastustajan kunnioittamista. Hän muistutti, että niin urheilussa kuin elämässäkin kaikki voi olla huomenna toisin. Aina ei voi olla voittaja. Pitää oppia olemaan myös hyvä häviäjä.

On hienoa, että näinä curling-vanhempien aikakaudella joku antaa ohjeita elämään, jossa voi olla myös vastoinkäymisiä.

Leave a Reply