Wittgenstein Kupittaalla

No Comments

Lööpit kirkuvat usein karmivista inhimillisistä tragedioista. Olemme tuudittautuneet siihen, että ne ovat kuin nälänhätä tai maanjäristys. Ei sellaista voi tapahtua Suomessa.

Miksi kuitenkin tunnen perustuksieni tärisevän?

Suomessa tapahtuu raiskauksia, korruptiota ja polttopulloiskuja. Meillä tapahtuu puolustuskyvyttömien pahoinpitelyjä ja heitteillejättöjä. Olen järkyttyneenä seurannut Kupittaan sairaalan suljetun G1-osaston inhimillistä tragediaa. Se on järkyttänyt uskoani suomalaiseen yhteiskuntaan.

Virheitä tapahtuu kaikille. Mutta tuskin muistan aikaa, jolloin olisin kohdannut yhteiskunnassamme Kupittaan kaltaista järjestäytynyttä pahuutta. Uutisten mukaan suljetun osaston henkilökunnan pahuus oli kollektiivista ja suunnitelmallista. Pahan akseli savusti ulos hyvän. Esimiehet olivat selvillä ongelmista, mutta vaikenivat niistä. On mahdollista, että niitä yritettiin korjata häveliäisyyssyistä omin neuvoin. Jälkikäteen kaikki näyttäytyy hulluutena.

Ylivaltaansa potilaiden tuhoksi käyttäneet ovat lukeneet Wittgensteininsa vain itselleen soveltuvin osin: Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen. Filosofi ei tarkoittanut, että ihmisyydestä pitäisi vaieta. Päinvastoin. Jos lukee Wittgensteinia enemmän, ymmärtää hänen tarkoittaneen, että minkä ylipäänsä voi sanoa, se pitää sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Tässä on vissi ero.

Hienoa, että vihdoin joku uskalsi sanoa ääneen sen, mitä piti sanoa. Ja hienoa, että Turun Sanomat tarttui aiheeseen ja teki siitä kiihkottoman, hyvin taustoitetun jutun. Pahuuden edessä ei pidä alistua. Sitä vastaan on taisteltava. Jos näet, että läheiselläsi ei ole siihen voimia, se on sinun tehtäväsi.

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply