Todellisia arvoja

No Comments

Vuonna 1998 työskentelin vuoden Markkinointi Viherjuurella. Muistan, kun kerrankin puhuimme toimitusjohtaja Arto Liinpään kanssa isoilla kirjaimilla. Tai ainakin minä puhuin, Arto taisi tapansa mukaan hillitä itsensä. Olin tuohtunut yrityksen rapistuneesta arvopohjasta ja luonnollisesti myös kerroin sen esimiehelleni. Sanoin, että Liinpää on rakentanut yrityksestä sellaisen, jonne legendaarisella perustajalla, yhtiön maineen luoneella Matti Viherjuurella ei olisi enää asiaa. Olin oikeassa. Liinpää tunnusti sen muutama vuosi myöhemmin yrityksen konkurssin jälkeen.

***

Kävimme joskus Kauppalehden sivuilla reipashenkistä debattia akselilla Jukka Kurttila – Juuso Enala. Kurttila oli silloin Bob Helsingin johtaja. En muista, mihin keskustelu johti. Minä jämähdin mainosalalle, Kurttila jatkoi eteenpäin ja osti viime vuonna yhtiökumppaneineen 200-vuotiaan Finlaysonin. Ensitöikseen he palauttivat yhtiöön perustaja James Finlaysonin arvot 1800-luvun alusta: suvaitsevaisuus, kansainvälisyys, edistyksellisyys ja halu kokeilla uutta. Minun mielessäni rohkeampi veto kuin Tom of Finland –kuosien lanseeraus.

***

Tänään törmäsin verkossa Rainmakeriin. He kertoivat itsestään seuraavasti: Me nauramme paljon, työskentelemme toisiamme varten ja asiakkaidemme hyödyksi. Emme pelkää mitään, koska pelko ohjaa keskinkertaisuuteen. Haluamme kehittyä enemmän kuin muut, koska haluamme enemmän kuin muut. Meidät tekee tyytyväiseksi se, kun asiakkaamme voittavat omat taistelunsa. Kiteytämme arvomaailmamme Mark Twainin sanoin: ”Elät vain kerran; uskalla rikkoa rajasi. Rakasta intohimoisesti, naura hervottomasti ja älä koskaan kadu mitään.”

Voiko tuota paremmin sanoa? Jos teot vastaavat sanoja, taivas on auki rainmakereille.

***

Yllä on kolme esimerkkiä, millaiselle arvopohjalle yritys voi rakentaa toimintansa. Olen vakuuttunut siitä, että juuri arvot ovat yritykselle visiota ja missiota tärkeämmät. Ja että arvojen tulee olla todellisia, ei unelmia. Frederick Koenigin sanoin:

”Ei onni synny sellaisen saavuttamisesta, mitä meillä ei ole, vaan sen arvostamisesta, mitä meillä jo on.” 

 

Santa

Leave a Reply