Rakastan, rakastan

No Comments

Tunnustan, että en ole koskaan edes halunnut olla ihan kiva. Tai pakitetaan vähän. Olin sellainen pienenä. Hymypoikaa pukkasi kolmin kappalein. Kolmas annettiin ja otettiin pois, koska olin jo saanut yhden. En korjannut opettajaani Martti Mikkolaa kertomalla, että olen saanut jo kaksi.

Paljon on vettä virrannut hymypoikien jälkeen Kokemäen- ja Aurajoessa. Olen huomannut, että työelämässä ei voi tähdätä hymypoikiin. Ihan kivalta ihmiseltä saa ihan kivaa palvelua. Asiakkaat tähtäävät erinomaisuuteen. He haluavat menestyksennälässään ottaa riskejä. Hiukan särmikkäämpi käytös tuntuu olevan myyntivaltti.

Törmäsin eilen Satumaan tupaantuliaisissa yhteen tuttuuni, jolle yritin myydä mainontaa kymmenen vuotta sitten, ennen kuin hän päätyi nykyiseen toimistoonsa. Kysyin ihastuttavalta rouvalta, että ”vieläkö rakastat minua”, tietäen, että henkilökemiamme eivät ole koskaan täysin kohdanneet.

Hän hymyili aurinkoisesti ja sanoi, että ”monta vuotta mietin tunnettani sinua kohtaan. Se on aina ollut vahva. Ehkä se sitten rakkautta on.”

”Niin minäkin Sinua”, hymyilin takaisin. Hymypoika kun olen.

 

Leave a Reply