Blood, Tears and Gold

No Comments

Tänään oli paska työpäivä.

Olen joskus miettinyt, miksi esimerkiksi maajoukkuetason maastohiihtäjät tuntuvat usein olevan tärkeän kilpailun alla nuhakuumeessa. Minulle on kerrottu, että huippu-urheilijat, jotka rasittavat elimistöään voimakkaasti, sairastavat selkeästi enemmän kuin tavallinen väestö. Kireälle viritetty elimistö on herkkä myös ulkoisille hyökkäyksille.

En ole huippu-urheilija ja sairastan flunssaa äärimmäisen harvoin. Minulla vieteri on kireällä korvien välissä. Työelämä vaatii nykyään kilpaurheilijan psyykettä ja fysiikkaa. Olet yhtä hyvä kuin viimeinen hyppysi. Kun rima on hilattu ennätyskorkeuteen, siitä ei riemuita saati kiitetä. Siitä tulee uusi standardi, josta on hyvä tavoitella uusia korkeuksia.

Citius! Altius! Fortius!

Tänään kävin verrattain kovilla kierroksilla. Töiden jälkeen menin tasaamaan höyryjä kuntosalin juoksumatolle. Puolentoista tunnin juoksun viimeiset 10-12 minuuttia kuuntelin repeatilla Hurtsin Blood, Tears & Goldia. Viimeisillä sekunneilla teki mieli nostaa kädet pystyyn ja huutaa helpotuksesta. Huomenna on uusi päivä.

 

 

 

Leave a Reply