Makuasioita ja kulttuurieroja

No Comments

Nuorempi poika muuttaa loppukuusta Vaasaan opiskelemaan kauppatieteitä. Opiskelija-asunto pitää kalustaa. Tori.fi on oivallinen apu. Itse kun asun Turussa ja olen kotoisin Porin seudulta, olen katsonut huonekalutarjontaa kolmesta eri maakunnasta: Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta. Muuttoautoon voisi kerätä parhaat matkan varrelta.

Näin monokulttuurisuuskeskustelun aikoina en voi olla ilahtumatta, miten ihmisten maku tuntuu olevan kovin erilainen näinkin lähellä toisiaan. Jos hakee sohvaa/divaania, tyylilaji on tyystin eri Varsinais-Suomessa kuin Pohjanmaalla. Pohjanmaalla on vielä suuret erot suomen- ja ruotsinkielisten välillä. Vähemmän hienosyinen Satakunta osuu jonnekin harmaammalle alueelle. Myös hakusanojen kanssa pitää olla tarkkana. Satakuntalainen palli on Turussa rahi. Rahi tosin saattaa olla myös kukkapöytä.

Myös sukupolvien välinen kuilu on melkoinen ylitettäväksi. Minun (=maksajan) mielestäni pieneen yksiöön sopisivat loistavasti 60-luvun sirolinjaiset retrokalusteet. Opiskelujaan aloittava nuori tuntuisi arvostavan enemmän ryhditöntä löhösohvaa, jonka pääraaka-aine on vaahdotettu öljy. TV-tason pitää olla tukeva, jotta se kantaa 52-tuumaisen television (josta tosin ei katsota televisio-ohjelmia). ”Isä, tiesitkö, että asuntoon pitää tehdä sähkösopimus?”

Tiesin. Ja opin koko ajan lisää.

 

4987457318

Rahi kukka-altaalla. Varsinais-Suomi.

Leave a Reply