Kaltaiseni

No Comments

Koskaan ei ole tuntunut olevan. Nyt alkaa tuntua, että vihdoin olisi.

Olen monella tapaa hyvin onnekas. Olen tietääkseni terve ja kohtalaisen itsellinen keski-ikäinen, perheellinen mies. Lapseni ovat nuoria aikuisia, vanhempani terhakkaita senioreja. Olen elämäni vedenjakajalla. Minulla on näköalapaikka seurata oman ikäisteni lisäksi nuorten ja ikäihmisten arjen haasteita.

Aikani ei ole koskaan tuntunut riittävän yhteisten asioittemme hoitamiseen. Nyt aikaa vihdoin on. Olen päättänyt alkaa käyttää sitä yhteiseksi hyväksemme.

Koulutuksesta karsitaan, vanhustenhoidosta karsitaan, yrittäjiltä karsitaan. Yhteen ei kosketa. Päätöksiä tekevät keski-ikäiset pitävät kiinni saavuttamistaan eduista. Liian moni päättäjä ja luottamushenkilö on kasvanut erilleen normaalista arjesta. He eivät osaa asettua minimituloilla tulevaisuuden kilpailukykyä rakentavan opiskelijan asemaan. Hoitokodin vanhusten vaipanvaihtorumbakaan ei tunnu vielä omakohtaiselta. Yrittämisen tukeminen on tuttua vain puolueohjelmasta. Tärkeimmältä tuntuu pitää kiinni jostakin, minkä tuntee: omista loma- ja palkkaeduista.

Vilpittömästi uskon ajattelevani toisin. Haluan kertoa ajatuksistani toisillekin. Minulle on sanottu, että jos osallistun politiikkaan, turhaudun nopeasti rutiineihin ja lukittuihin kantoihin. Voi olla. Taatusti on. Mutta ei se tarkoita sitä, etteikö voisi yrittää. En pelkää turhautumista. Pelkään, että muuttuisin enemmistön kaltaiseksi.

Tiedän, että jossakin siellä kohtaisin myös kaltaisiani.

 

 

 

Leave a Reply