Kenen olkapäitä vastuu painaa?

1 Comment

Jos perustaisin nyt mainostoimiston – tai miksi niitä nykyisin kutsutaankaan – pahaa pelkään, että liikeideani olisi eri kuin 25 vuotta sitten. Pitäisin organisaation hyvin kevyenä ja ostaisin asiantuntemusta joustavasti kuhunkin projektiin parhaiten sopivilta freelancereilta. Mainostoimisto 2.0 olisi kuin verkkokauppa, joka toimisi pelkkänä näyteikkunana. Tuotteet tai palvelut eivät makaisi tuottamattomina varastossa vaan ne hankittaisiin vasta kun asiakas olisi tehnyt tilauksensa. Ja siitä me sitten vetäisimme oman provisiomme välistä. Jos tilausta ei tulisi, freelancer joustaisi. Riski siirtyisi yrittäjältä pätkätyöläiselle. Fiksua?

Teen työtä kuitenkin vanhan liiton toimistossa. Olemme kuin parjattu laitosteatteri, joka pyrkii löytämään kelvollisia rooleja kuukausipalkkaisille näyttelijöilleen. Minulla on työkavereita, joiden kanssa olen tehnyt työtä yhdessä neljännesvuosisadan. Olemme rakentaneet yritystä yhdessä. Työntekijät ovat joustaneet lukemattomia kertoja. Työnantaja on tuonut heille kiitokseksi turvaa arkeen. Olemme ottaneet iskuja vastaan yhdessä. Olemme onnistuneet yhdessä.

Suomeen kaivataan talouskasvua. Tarvitsemme uutta, tervettä, kansainvälistä yrittäjyyttä. Mutta mitä emme tarvitse on pakkoyrittäjyys. Liian moni asiantuntija työskentelee vastentahtoisesti yksin freelancerina. He ovat uuden ajan pätkätyöläisiä, jotka joustavat modernien, ketterien projektinohjaustoimistojen noukkiessa rusinat pullasta. Mielestäni uuden hallituksen tulisi arvostaa yrittäjyyttä, joka työllistää aidosti ja riskiä työntekijöidensä kanssa yhdessä kantaen. Jos yritys työllistää pitkäjänteisesti, se ansaitsisi kepin sijasta porkkanaa. Pitkäikäiset työsuhteet ovat kaikkien etu. Työntekijälle ne luovat luottamusta tulevaisuuteen. Työnantajalle ne varmistavat hiljaisen tiedon siirtymisen.

Olin tänään töissä erityisen onnellinen. Ensin 25-vuotias harjoittelijamme osoitti työssään poikkeuksellista vastuunkantoja ja oikeudenmukaisuutta. Ja tunti siitä yksi pitkäaikaisimmista kollegoistani esitteli työnsä, joka oli hänen parhaitaan koskaan. Halasin häntä spontaanisti ja kehuin, miten ylpeä olen hänestä.

”Halaa vielä”, hän sanoi, ”se tuntui niin hyvältä.”

 

2000px-AT_YOUR_OWN_RISK.svg

 

 

One Comment (+add yours?)

  1. Anne
    touko 22, 2015 @ 08:59:12

    Kiitos Juuso, kirjoituksestasi. Liikutuin siitä niin, etten tahdo kyyneleiden välistä tätä näppäimistöä nähdä. Lisäksi se kannusti eteenpäin omassa työssäni vieläkin enemmän: minäkin haluan halauksen!

    Vastaa

Leave a Reply