Sääntely tekee meistä anarkisteja

No Comments

Tänään tekisi mieli kalaa: Laittaisiko perunamuusin kanssa paistettuja Perca fluviatilis –fileitä vai Clupea harengus membras –pihvejä? Ainahan voi tehdä Esox lucius –mureketta.

Vuoden vaihteessa tuli voimaan EU-asetus, joka vaatii, että kalatuotteista on mainittava myyntipisteissä pyyntitapa ja kalan tieteellinen eli latinankielinen nimi. Luulen, että olen jatkossa kalatiskillä hiljaista poikaa, sillä muistan latinankielisistä nimistä vain Lynx lynxin ja Anemone nemorosan. Tosin harvemmin laitan ruuaksi ilvestä valkovuokko- pedillä.

Maalaisjärjen köyhyys valtaa yhtä lailla suomalaista työelämää. Ennuste- ja raportointityökalujen käyttämisestä on tullut itsetarkoitus. Raportointi on hallintokoneiston työyhteisöön istuttama deus ex machina. Se on musta aukko, joka imee huomion olennaiselta. Tärkeämpää kuin tehdä työtä on kertoa siitä. Konkreettinen työn tekeminen pitää onnistua sijoittamaan ennustamisen ja raportoinnin väliseen lokoisaan koloon.

Jos ihminen olisi tarkoitettu taipumaan Excel-taulukkoon, hänestä olisi luotu suorakaide. Ihmisissä on kokemuksieni mukaan kuitenkin parasta heidän monimuotoisuutensa. Toiset meistä ovat kuuliaisia, toiset muiden tahtoon taipumattomia. Jälkimmäisillä on keskeinen rooli taistelussa järjenvastaisia sääntöjä vastaan. Sääntely tekee toisista lampaita, toisista anarkisteja. Lammas (Ovis aries) on parhaimmillaan lautasella.

 

gädda

Leave a Reply