Vastaus löytyy katsomosta

No Comments

Mestaruustason jalkapalloa tai jääkiekkoa katsomosta käsin seuratessa saa olla keskellä suurinta mahdollista asiantuntemusta. Miltei jokainen katsoja tuntuu tietävän pelistä enemmän kuin valmentajat ja aktiivipelaajat. Joskus tuntuu, että jokainen ympärillä oleva on ollut urallaan ollut juuri läpimurron kynnyksellä, mutta sitten polvivaivat ovat katkaisseet orastavan ammattilaisuran. Intohimo on sittemmin kiteytynyt katsomosta käsin jaeltaviin viisasteluihin. Taidan itsekin syyllistyä joskus samaan, vaikka en ymmärrä kummastakaan lajista yhtään mitään.

Sama ilmiö on havaittavissa liike-elämässä. Poliitikot ja virkamiehet huutavat taloustalkoisiin apua yrittäjiltä. Ja sitten kuin joku yrittää, viisastelijat toteavat kaiken väärin yritetyksi. Kritisoijat ovat kuin minä kiekkokatsomossa: Osoitetaan sormella virheitä –lällällää – mutta mitään positiivista ei osata nähdä. Miten kritisoija voisikaan olla empaattinen. Myötätuntoinen eläytyminen edellyttäisi häneltä kykyä asettua arvosteltavansa asemaan. Yrittäminen ei ole teorialaji. Se on käytäntöä. Siksi se on vierasta valtaosalle viisastelijoista.

Eilen Turussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Ipanahipat-lastentapahtuma. En käynyt paikalla, mutta eritoten sosiaalisen median syväkurkut kertoivat siellä olleen ruuhkaa. En ole koskaan järjestänyt ylioppilasjuhlia suurempaa tapahtumaa, mutta jo 50-60 hengen tapahtuman organisoiminen on haaste. Tulevatko kaikki vieraat yhtä aikaa ja jos tulevat ja ulkona sataa, minne he mahtuvat? Paljonko he syövät? Loppuuko ruoka vai jääkö sitä yli? Minne vieraiden autot saadaan paikoitetuksi pikkuruisella kotikadullamme? Pitääkö olla naulakko? Miten liikuntarajoitteiset pääsevät ylös rappujamme? Kun järjestimme ensimmäiset juhlat, opimme. Toiset sujuivat paljon jouhevammin.

Eilen ipanahippaamassa olivat myös ammattimaiset mielensäpahoittajat. Ja kun mielensä pahoittaa, siitä saa ja pitää avautua koko maailmalle. Yksittäisen, peruskatkeran aikuisen paha mieli on tärkeämpi kuin tuhansien lasten ilo. Seurasin sivusta, kun entinen kaupungin elinkeinotoimessa työskennellyt pikkuvirkamies jakoi somessa pahaa oloaan: Lastentapahtumassa oli ollut ruuhkaa. Hän suorastaan ilakoi siitä, miten nykyään sosiaalinen media antaa kritiikille laajan foorumin ja miten tuhannet ihmiset saavat kuulla hänen pahasta olostaan.

Tapahtuman järjestäjälle ja muille yrittäjille haluan kertoa oman näkemykseni: Kiitos, kun yritätte kaikesta huolimatta.

 

Näyttökuva 2015-1-17 kello 17.28.20

Leave a Reply