Pelko ei ole rohkeuden vastakohta

No Comments

Eilen kuulin, että rakkaan asiakkaani äiti oli kuollut. Olen siitä lähtien puhelimen soidessa pelännyt, että soittaja on äitinsä menettänyt ystäväni. Ja jos se on hän, miten otan osaa. Ja jos saan kakistettua jotakin kömpelöä, miten suhtaudun itkemättä hänen kauniisiin kiitoksiinsa.

Kun työkaverini nykäisee minua hihasta ja kysyy, olisiko hetki aikaa, horjun paniikin partaalla. Tiedän muuttuvani kalpeaksi ja hikoilevaksi. Pelkään, että työkaveri sanoo vaihtavansa työpaikkaa.

Kun olemme osallistuneet kilpailutukseen ja asiakas soittaa kertoakseen päätöksestään, sydämeni hakkaa. En halua kuulla kieltävää vastausta. Joskus kotona matka postilaatikolle on tuskainen. Jalat painavat tonneja kun pelkään postin tuoneen jonkin ikävän uutisen.

Tiedän, että yleensä pelko on aiheeton. Alitajunta sanoo, että pahin on aina mahdollista. Viikonloppujen arvo on vuosien mittaan kasvanut. Silloin saa olla puhelimen ja postien tavoittamattomissa.

Voi tuntua oudolta, että kaltaistani pelottaa. Työssäni olen aina valmis ottamaan kontaktia ja tutustun innokkaasti uusiin asioihin. Toimin, kun muut vielä empivät. Uskallan kertoa mielipiteeni. Uskallan olla eri mieltä.

Uskallan tunnustaa, että olen heikko. Tiedän, että pelko ei ole rohkeuden vastakohta. Ja tiedän, että paras lääke pelkoon on vertaistuki. Hädässä ystävä tunnetaan.

 

fear

Leave a Reply