Valitettavasti Laura Räty ei ole yksin

No Comments

Tuoretta sosiaali- ja terveysministeri Laura Rätyä on lyöty arjesta ertaantumisesta. Julkisen mielipiteen mielestä poliitikon tulisi tietää, mikä on keskiverron suomalaisen tulotaso. Olen täsmälleen samaa mieltä. Semminkin, kun poliitikoilla on poikkeuksellisen hyvät edellytykset pitää yhteyttä äänestäjiinsä. Tunnen monia hyviä poliitikkoja, jotka tietävät kansan arjesta paljon enemmän kuin kansa itse. He seisovat markkinoiden kahviteltoilla ja kuuntelevat äänestäjiensä murheita. Parhaat heistä kuuntelevat.

Valitettavasti kaikki eivät pysty omaksumaan kuulemaansa. Valitettavasti omaksumisen puute ei ei koske vain poliitikkoja. Kiusallisen moni yritys on myös etääntynyt asiakkaidensa arjesta. Kuunteleminen ei auta, jos kuultu ei vaikuta yrityksen palveluiden tai tuotevalikoiman kehittymiseen. Muutos vaatii kurinalaisuutta. Vain uudistumalla voi pysyä elinkelpoisena. Kunnioitan perinteitä, mutta olen ymmärtänyt, että uudelle syntyy tilaa vain luopumalla vanhasta. Kaapit pitää joskus siivota ja vanhat aatteet viedä kierrätykseen. Jollekin nekin ovat uusia.

Tunnistan omat historialliset rasitteeni. Käytän esimerkiksi kollegojeni työn arvon mittaamiseen vanhentuneita mittareita. Omaa työtäni kyllä mittaan uudella tapaa. Koska tunnen itseni. Luotan itseeni. Muiden kohdalla luotan enemmän ajan ja paikan mittaamiseen.  Itse olen vapaa kellokortista, mutta jotenkin se muiden kohdalla tuntuu oikeutetulta. Olen oman elämäni lauraräty. Olen stockmann. Jollen muutu, olen oman elämäni kriisipomo.

Leave a Reply