Taisteluni

No Comments

En ole ihan pahimmasta päästä kuitenkaan. Olen konservatiivinen, mutta sentään tunnistan ja tunnustan tarpeeni muuttua. Minulla työ liittyy pitkälti paikkaan ja mittaan sen ajassa. Tietotyön aikakaudella työn tulisi olla kummastakin vapaa. Yritän oppia hyväksymään sen. Olen ollut havaitsevanani pieniä askeleita kohti ymmärrystä.

Olen tapojeni orja paitsi töissä, myös vapaalla. Kuulun koulukuntaan, jossa sivistyksen pitää näkyä. En voisi kuvitellakaan lukevani kirjoja elektroniselta lukulaitteelta. Luettu kirja on minulle päänahka, jonka varastoin pölyttymään johonkin lukemattomista kasoistani. Kirja- ja levykasat ovat minulle todisteita eletystä elämästä. Kai ne ovat esillä myös vieraita varten.

Tilasin taas kuusi uutta kirjaa. Mitä hankin ja miksi?

 

Maggie O´Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Luin viime kesänä O´Farrellin Käsi jota kerran pitelin –romaanin. Se oli kesän virallinen tyttökirja. Ei ehkä aivan minun palani kakkua, mutta sen verran hyvä lukukokemus, että jatkan kirjailijaan tutustumista. Irlantilaisissa on aina jotakin minuun vetoavaa surumielisyyttä. Colm Tóibín on vienyt sydämestäni irlantilaispaikan, mutta on siellä tilaa O`Farrelillekin.

 

 Qais Akbar Omar: Yhdeksän tornin linnake

Sydämessäni on Irlantiakin isompia kammio Afganistanille. Khaled Hosseinin Leijapoika oli aikanaan niin vavahduttava lukuelämys. Hosseinin kautta tutustuin valokuvaaja Joseph Hoytiin. Toivon, että Omarin romaani antaa maan kiehtovaan kulttuuriin ja historiaan uutta perspektiiviä.

 

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 4

Knausgård on mennyt pääni sisään. En halua edes ajatella, että sarja tulee loppumaan kuudenteen osaan.

 

Yahya Hassan: Yahya Hassan

Helsingin Sanomien jutun jälkeen en nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin hankkia vuoden puhutuimman pohjoismaisen runokirjan. Hassanissa yhdistyy Miki Liukkosen dekadenssi Lukas Moodyssonin vimmaan. Ja varmasti vielä enemmän. Katsokaan!

 

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä mainostettiin vuoden tai jopa vuosikymmenen suomalaiseksi esikoiskirjaksi. Minua se ei erityisemmin puhutellut. Mutta olen antanut itselleni kertoa, että kosovalaistaustaisen Pajtim Statovcin romaani se on.

 

Yann Martel: Beatrice ja Vergilius

Piin elämä oli hyvä, mutta sitä varhaisempi novellikokoelma Totuus Helsingin Roccamatioista oli mestariteos. Martellin kynään on sisäänrakennettu elämän kauneus ja ihmeellisyys. Joskus Martel ei pysty peittelemään hävytöntä oppineisuuttaan. Mutta en anna sen haitata.

 

Leave a Reply