Omien etujen optimointi

No Comments

Suomi ei kaadu visioiden puutteeseen. Se kaatuu omista eduista kiinni pitämiseen. Uutta ei voi rakentaa, jollei vanhasta päästä irti.

En tiedä kaikkia seuraaviin tapahtumiin johtaneita taustatekijöitä. Saatankin puhua vasten parempaa tietoani. Varoitankin seuraavan kolmen kappaleen olevan hyvin asenteellisia:

Postin määrän liudentuessa Itellan kuljettamien lähetysten määrä on vähentynyt radikaalisti. Yhtiö on halunnut muuttaa 20 työntekijän työnkuvaa uusia tarpeita vastaaviksi. Muutokseen vastataan 300 kuljettajan laittomalla lakolla, jota tuetaan Suomen satamissa. Tämän seurauksena Itellan luotettavuus heikkenee ja yritysten luottamus siihen vähenee. Suomen kansainvälinen uskottavuus saa uuden kolauksen. Kaiken tämän lopullisia maksumiehiä ovat lakkoilevat työntekijät. He sahaavat omaa jalkaansa.

Finnair toimii kansainvälisillä markkinoilla. Sen henkilökunnan työsuhde-edut eivät ole kilpailukykyiset. Yhtiö on yrittänyt löytää henkilökunnan kanssa välttämättömiä joustoja. Niitä ei ole löytynyt. Tämän seurauksena Finnair ulkoistaa parinkymmenen reitin matkustamohenkilökunnan. Jatkossa näillä reiteillä puhutaan suomea korkeintaan etelänaapurin aksentilla.

Viikonloppuna oli juhannus. Maanantaina toimistotalomme parkkipaikka oli enemmän kuin puolityhjä. Lähettämiini sähköposteihin tulee poissaolovastauksia. Olen lomalla, palaan työhön maanantaina 4.8. Se on kuuden viikon päässä. Onko työmme tuottavuus noussut niin paljon, että olemme ansainneet neljän viikon sijasta kuusi viikkoa kesälomaa?

Kolme edellistä olivat esimerkkejä itseään ruokkivasta negatiivisuuden kierteestä. Sen vastakohta on positiivisuuden kierre. Myös se ruokkii itseään. Nyt tiedän, mistä puhun. Olen saanut seurata sellaista läheltä puoli vuotta. Olen ollut mukana iloitsemassa, miten kollegani ovat puhaltaneet samaan hiileen. Kun yksi on uupunut, vetäjää on vaihdettu. Omien etujen optimoiminen on vaihdettu yhteiseen etuun. Luottamuspääoma on noussut. Myynti on noussut. Tulos on noussut. Työtyytyväisyys on noussut. Usko tulevaisuuteen on noussut. Kukaan meistä ei olisi saanut aikaan muutosta yksi. Teimme sen yhdessä.

Me teimme sen.

 

20071029-happy-customers

Leave a Reply