Tässäkö kestävyysvajeen vaiettu syy?

No Comments

Otsikosta kiitokset verkkolehtien viitoittamalle tielle. Alkuperäinen otsikko oli ´peruutuspeili´.

Ikä on vain numero. Kun elää tarpeeksi vanhaksi, ikä on kaksi numeroa. Minulla 46. En häpeä kuitenkaan tunnustaa, että elän ja voin hyvin. Olen tehnyt yhtäjaksoisesti töitä yli 23 vuotta. Minua ei kauhistuta ollenkaan, että ainakin samanlainen rupeama on toivon mukaan edessä.

Minua kauhistuttaa sen sijaan yhä tihenevät  kohtaamiset, joissa huomaan jopa minua selvästi nuorempien ihmisten katsovan peruutuspieliin. Nuoret ihmiset muistelevat 90-luvun onnistumisiaan. Joillakin on ollut jotakin mainitsemisen arvoista vielä 2000-luvun alussa.

Kamoon!

Parhaat työmme ovat vielä tekemättä. 45-vuotiaaksi asti kerätään kokemusta. Nyt on aika alkaa hyödyntää sitä. Ja kuten hyvä työkaverini tänään sanoi: ”Jos työkavereiksi saa nuoria, omankin naaman on pakko pysyä kireämpänä”. Ja jos painovoima vie voiton kasvolihaksista, mieli pysyy tulevaisuuteen katsovassa seurassa taatusti virkeämpänä.

 

Leave a Reply