Pauliine Koskelon pitkään haudutettu lanttuloora

No Comments

Korkeimpien oikeuksien tuomareiden yhdistys ry piti marraskuun puolivälissä kokouksen. Hengen ravinnon ja ruuan lisäksi tarjolla lienee ollut normaalit ruokajuomat. Yksi KKO:n jäsenistä ei suostunut maksamaan taksinkuljettajalle kotimatkaansa ja hänet ohjattiin poliisin putkaan yöpymään, kun oma nimikään ei muistunut mieleen.

Virheitä sattuu itse kullekin. Tuomari on pyytänyt virhettä anteeksi. Se siitä.

Mutta.

Tänään Ilta-Sanomat kysyi virheen tehneen tuomarin työnantajaltaan saamista mahdollisista sanktioista. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo ei ole kahteen kuukauteen ehtinyt käsitellä asiaa. Koskelo kertoo tiedottajan välityksellä, että ”asian käsittely on kesken. On ollut kaikki joulukiireet ja vuodenvaihteen kiireet. Ei ole vielä ehtinyt paneutua.”

Tottakai KKO:n presidentillä pitää kiireitä. Pitää laittaa henkilökunnalle joululaatikot, paistaa kinkku, hauduttaa puuro, koristella kuusi, laulaa kauneimmat joululaulut, valaa tinat ja ampua raketit. Vai miten joulu ja uusi vuosi vaikuttavat tuomarin viranhoitoon?

Pahoittelen, että pidin arvostettua tuomaria esimerkkinä kansakuntamme rappiosta. Mutta tämä tapaus on tyypillinen esimerkki siitä, miten parin päivän vapaata käytetään tekosyynä päätöksenteon kyvyttömyydelle. Suomi ei nouse selittelyillä ja vetkuttelulla. Se nousee teoilla ja päätöksillä.

 

lanttulaatikko-628x471

 

Leave a Reply