Epätodennäköisyyksien ketju

No Comments

Olen tunnettu. Jos en muusta niin puhelinkäyttäytymisestäni. Tai sen puutteesta. Kun puhelu alkaa, alan välittömästi lopettaa sitä. Yksi asiakkaani kertoi soittaneensa minulle seitsemän kerta peräkkäin pystyäkseen kertomaan asiansa. Vaikea väitettä on kiistääkään.

Käytökseni muuttuu koko ajan pahemmaksi. Muutama vuosi sitten löysin puhelimesta nappulan, mistä apparaatin saa äänettömäksi yhdellä painalluksella. Miksi sellainen olisi suunniteltu, jollei sitä haluttaisi käytettävän? Käytän sitä viljalti. Sovin itseni kanssa, että jos jollakulla on asiaa, hän jättää viestin. Kuuntelen ne kerran viikossa. Tekstarit ovat niin ysäriä.

Samaan aikaan toisaalla olen vanhenemassa. Vietin eilen iltaa yksi kotona. Vaimo oli firman pikkujouluissa, vanhempi poika sotaharjoituksessa ja nuorempi kavereittensa ja tyttöystävänsä kanssa kaupungilla. Etäisänä ja –aviomiehenä laitoin äänettömän kännykkäni yöpöydälle. On tärkeää tietää, että kalkkikivilattialla seivova yöpöytäni on Ligne Rosetin peltinen ja ontto Hide and Seek. Sen päällä värinäakku resonoi apokalyptisiin mittasuhteisiin ja herättää sitkeimmänkin nukkujan.

En vastaa koskaan tuntemattomiin numeroihin. En ainakaan keskellä yötä. Eilen todennäköisyydet muuttuivat epätodennäköisyyksiksi ja vastasin. Ryhmä ex-kollegojani soitti minulla baarista jostakin päin Helsinkiä. Yksi toisensa jälkeen se kysyivät, mitä minulle kuuluu. Sen puhelun jälkeen minulle kuului oikein hyvää. Kun puhelu loppui, painoin pään takaisin tyynyyn ja nukuin kuin tukki. En ollut edes herännyt sotapojan klo 05:33 lähettämään viestiin: ”Metsässä kaikki hyvin;)”

 

ligne-roset-table

Leave a Reply